Osa vakiintuneista ismeistä on ollut tosia ennen siirtymistä tietotyön aikakauteen; osa niistä taas on alusta pitäen luiskahtanut logiikan ja totuuden valtaväylältä.
1. Enemmän on enemmän
Teollisen työn aikakaudella tunti lisää työaikaa tarkoitti automaattisesti vastaavaa lisäystä tuottavuudessa. Tietotyössä suhde ei ole lineaarinen, eikä välttämättä edes positiivinen. Väsynyt tekijä ei tuota, ja pakotettu loppukaarre voi jopa heikentää suorituksen arvoa. Asiantuntija- ja päällikkötehtävissä todellinen työaika on sitä paitsi jo pitkään kurottanut virallisen neljänkymmenen tunnin raamin ulkopuolelle.
2. Solidaarisesti vain hiukan paremmin
Teollisessa työssä yksilöiden väliset tuottavuuserot olivat murto-osia. Verstaan paras tekijä saattoi saada aikaan tuplasti pahimpaan kuhnuriin verrattuna. Sinikaulusten vaihtuessa valkokauluksiin ja huppareihin mekanismi on kuitenkin muuttunut. Työelämän ja palkitsemisen pelisäännöissä teeskentelemme silti periaatteen yhä toimivan, vaikka jokainen pystyy havainnoimaan, että digitaalisessa tietotaloudessa tuottavuuserot voivat olla satoja tai jopa tuhansia prosentteja pienenkin työyhteisön sisällä. Huipputekijän tiheä viisiminuuttinen voi synnyttää enemmän lisäarvoa kuin viereisellä työpisteellä puurtavan kollegan koko työvuosi. Uudessa työssä meidän on vielä opittava luonteva tapa käsitellä tätä olohuoneessamme pötköttävää tuottavuuserojen virtahepoa. Kuinka suuria voivat olla palkitsemisen erot? Kuinka paljon erivapauksia tähdille pitää ja kannattaa sallia? Millaiset raamit jokainen voisi kokea oikeudenmukaisiksi?
3. Nuoret haluavat vain joustoja
Omasta vanhenemisesta kertoo paljastavimmin sortuminen yleistävään sukupolvipuheeseen. Etukirjaimesta riippumatta oma sukupolvemme edustaa aina ennakoitavuutta, luotettavuutta, valistunutta määrätietoisuutta ja toisilta riistämätöntä kunnianhimoa. Mutta ne nuoret. Ne mokomat haluavat vain potkulautailla töihin varttia ennen lounasaikaa ja pelimäistää matkalaskujen käsittelynkin. Ne myös nauttivat vapaudesta niin paljon, että säännöllinen kuukausipalkkakin näyttäytyy miltei kahleena. Todellako? Kun seuraa nuorten parissa tehtyjä arvo- ja asennetutkimuksia sekä nuorisobarometreja, huomaa tyrskeiden takaa äkkiä jotain vähemmän raflaavaa. Suurelle enemmistölle millenniaaleja elämän vakaus, ennustettavuus, hyvä ja turvallinen arki ovat yhä tavoiteltavien asioiden kärkipäässä. Vapautta ja yksilöllisyyttä kyllä arvostetaan aiempaa enemmän mutta vain perustellusti, näyttöjen ja vastuun siivittämänä.
4. Moniajo virvoittaa
Työelämässä on tullut tärkeäksi olla kiireinen tai saavuttaa ainakin autenttinen kiireen tuntu. Kun samalla moni tehtävä on aidosti haastava, hiljentymistä ja pohdintaa vaativa, törmäämme paradoksiin. Kun törmäämme ongelmanratkaisussamme umpikujaan, emme voi ottaa tuumaustaukoa keskittyäksemme läpimurtoon pian entistäkin tiukemmin, sillä tämä rikkoisi kiireen ja hyörinän kaavan. Ratkaisuksi olemme löytäneet moniajon, multitaskingin. Aina nimittäin löytyy korvaava helpompi tehtävä. Pienet askareet – vaikkapa nokkela Facebook-postaus – voivat vieläpä tuottaa hetkellisesti lämmittävää saavuttamisen tunnetta. Tutkimus kuitenkin osoittaa jatkuvien keskeytysten ja moniajon pikemminkin heikentävän suoritusta. Siirtymät tehtävien välillä kuluttavat enemmän aikaa kuin huomaammekaan. Eihän tehtaassakaan tuotantosuunnan vaihtaminen käy ilman tuotannon alasajoa. Moniajaja ratkaisee myös ongelmia kaavamaisemmin ja vähemmän luovasti kuin teräshermoinen keskittyjä.
Pekka Mattila, valtiot.tri, Executive MBA on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori (Professor of Practice) ja Aalto University Executive Educationin toimitusjohtaja.
Kirjoitus on aiemmin julkaistu Ekonomien Blogissa »