Satojentuhansien dollareiden joukkorahoitus on merkki jostain vielä arvokkaammasta: tuotteen ympärille syntyneestä yhteisöstä.
___
Punatukkainen nuori nainen pomppii punaisella sohvalla. Paitakin on punainen, valkoisin pilkuin. Välillä hän pysähtyy, hymyilee – ja remahtaa nauruun. Hauskan näköinen tyyppi!
”Kasvoin Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossun ja Tove Janssonin Muumien Pikku Myyn kanssa”, Linda Liukkaan ääni kertoo samalla, kun videon kuva siirtyy sohvalta asunnon lattialle, jolle Liukas levittää kasan piirroksia. Ne ovat luonnoksia tulevasta lastenkirjasta, pikku-Rubyn seikkailuja. ”Haluan yhdistää tarinankerronnan ja ohjelmoinnin, saada lapset innostumaan teknologiasta paljon syvemmin kuin vain tietokoneen osasina”, Liukkaan ääni selostaa.
Tämä 2 minuuttia ja 49 sekuntia kestävä video on valtava menestys. Sen avulla Linda Liukas keräsi Kickstarter-joukkorahoitussivustolla ennätykselliset 380,000 dollaria lastenkirjahankkeelleen. Vuoden 2014 loppupuolella, kymmenen kuukautta keräyksen alkamisen jälkeen, Hello Ruby -hankkeeseen on sijoittanut rahaa 9 258 ihmistä.
Eikä koko kirjaa ole vielä olemassa.
”Tiedän tosi hyvin, että projekti on myöhässä”, Liukas sanoo. Hän on saapunut aamukahville merenrantakahvilaan läpi syystalvisen Helsingin. Aamun viima on ehkä leikannut Liukkaasta Kickstarter-videon pirteyden, mutta valloittava hän on silti. Valloittava ja vakuuttava, itsevarma ja nöyrä, huoneentäyttäjä ja kuuntelija yhtä aikaa – ehkä siinä on yksi Liukkaan menestyksen salaisuus.
”Projekti on myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, mutta olen ollut siitä avoin ennakkotilaajille koko ajan. Kickstarterin hieno puoli on, että olen tilivelvollinen sille yhteisölle, joka hankkeen ympärille on rakentunut. Tiedän, että ihmiset odottavat valmista tuotetta ja haluavat kuulla, miten työ etenee”, Liukas selittää. ”Ja he ovat myös ymmärtäväisiä.”
Se, että yhteisö syntyy, kertoo jostain syvemmästä kuin vain kiinnostavasta kirjaideasta. Tätä yhteisöä on rakennettu jo vuosia."
Siinä on toinen menestyksen salaisuus: yhteisö. Ne 9 258 ihmistä, jotka olivat valmiita sijoittamaan vielä olemattomaan kirjaprojektiin. Liukas itse uskoo, että juuri siinä on jonkun merkityksellisemmän ja suuremman itu. Se, että yhteisö syntyy, kertoo jostain syvemmästä kuin vain kiinnostavasta kirjaideasta.
Tätä yhteisöä on rakennettu jo vuosia. Nyt Liukas kertoo, miten.
***
Kun Linda Liukas oli 13-vuotias, hänellä oli ikätovereidensa tapaan idoli. Monesta ikätoverista poiketen Liukkaan idoli ei kuitenkaan ollut rokkari tai leffatähti vaan poliitikko: Al Gore.
Fani huomasi nopeasti, että jostain käsittämättömästä syystä USA:n entisellä varapresidentillä ja ilmastonmuutosevankelistalla ei ollut suomenkielisiä nettisivuja. Niinpä 13-vuotias hupparityttö päätti tehdä sellaiset.
Sitä varten oli opeteltava koodaamaan.
Tähän on syytä pysähtyä. Sillä siinä, sillä hetkellä, alkoi se menestystarina, jota nyt keritään auki helsinkiläiskahvilan pöydässä. Koko Liukkaan Kickstarter-hanke tähtää koodauksen opettamiseen lapsille, erityisesti tytöille. Tämä on Liukkaan missio.
”Teinityttöjen maailmaa pidetään naurettavana”, hän sanoo, ”mutta kaikki mitä olen tehnyt tai saanut aikaan, on aina lähtenyt siitä, että olen ollut ihan pöhkön innoissani jostain. Aina puhutaan joistain nuorten miesten uhosaiteista ja niiden vaarallisuudesta – mutta oikeasti isoja saitteja kaatavat Justin Bieber -fanit pelkällä massallaan.”
Liukas haluaa, että nuoret tytöt ryhtyisivät verkossakin reippaiksi toimijoiksi. Ettei vain tykättäisi ja jaettaisi, ”laikattaisi ja pinnattaisi”, vaan myös tehtäisiin ja luotaisiin, ”oikeasti kuratoitaisiin internetiä”. Ei vain käytettäisi mobiiliapplikaatioita vaan keksittäisiin niitä itse. Ei vain pelattaisi pelejä vaan kehitettäisiin niitä. Ei vain kulutettaisi nettisisältöjä vaan tehtäisiin ja julkaistaisiin niitä itse.
Liukkaan mielestä koodaus pitäisi nähdä modernina kansalaistaitona."
Se vaatii konekielen taitoa, koodaamista. Liukkaan mielestä koodaus pitäisi nähdä modernina kansalaistaitona.
”Sen takia mä advokoin ohjelmointia niin paljon.”
Al Goren suomenkielisten nettisivujen ja lukion jälkeen Liukas ryhtyi opiskelemaan kauppatieteitä. ”Mun molemmat vanhemmat on kauppakorkeasta. Ihan rehellisesti sanottuna inhosin sitä tosi paljon. En löytänyt omaa paikkaani siellä.”
”Se oli kuin massiivinen hurrikaani, joka vei mukanaan.”
Liukas pakeni Turun kauppakorkeasta suorittamaan visuaalisen journalismin sivuaineopintoja Helsinkiin Aalto-yliopiston Taideteolliseen korkeakouluun. Hän asui Otaniemessä silloisen teekkaripoikaystävänsä kanssa. Aalto Entrepreneurship Society oli juuri aloittanut toimintansa, ja Liukas oli myyty.
”Se oli kuin massiivinen hurrikaani, joka vei mukanaan.”
Aalto Entrepreneurship Societyn kontaktien kautta Liukas päätyi Aalto-yliopiston ja Stanfordin yhteiseen opintokokonaisuuteen ME310.
”Se oli ensimmäinen kerta, kun multa vaadittiin jotain yliopistossa”, hän sanoo. ”Vuoden ajan opiskeltiin poikkitieteellisessä yhteisössä. Tehtävänä oli suunnitella täysin kierrätettävissä oleva kuluttajatuote. Kahden viikon välein piti palauttaa toimiva prototyyppi. Me opiskeltiin Stanfordin tuotekehitysprosessi, jossa suppiloinnin sijaan haettiinkin villejä ideoita, haastettiin keksimään jotain ihan muuta. Aluksi olin ihan jäässä Stanfordin opiskelijoiden kanssa. Ne näyttävät ihan barbieilta – ja opiskelevat Stanfordissa.”
”En tiedä mitä toi kurssi Aallolle maksaa, varmaan hirveitä hintoja”, Liukas sanoo naurahtaen.
Kurssin lopputyö oli itse suunniteltu ja rakennettu toimiva läppäri, jonka sai purettua osiin. Liukkaan työryhmän lopputyö herätti huomiota ja siitä kirjoitettiin Forbesissa. ”Siitä tuli pienimuotoinen viraalihitti.” Liukas oppi, että omalla tekemisellä voi ylittää kansainvälisen uutiskynnyksen, jos idea on tarpeeksi hyvä.
Mutta vielä merkittävämpikin oppi Kalifornian-vuodesta jäi. Stanfordissa Liukas nimittäin päätyi koodauskurssille.
”Se oli varmaan ihan hyvä kurssi, mutta koodaamista opetettiin hirveän tylsästi. En voinut olla ajattelematta, miten itse järjestäisin tämän. Tuli kauheasti ajatuksia siitä, miten koodaamista voisi opettaa kiinnostavasti.”
***
Ideat jalostuivat kavereille järjestetyksi kurssiksi 2010. Liukas kehitti ystävänsä Karri Saarisen kanssa Rails Girlsin, viikonlopun kestävän tapahtuman, jossa naisosallistujille opetetaan koodauksen perusteet.
Sen piti olla vain meidän kavereille, mutta ensimmäiseen viikonloppuun tulikin jotain sata hakemusta.”
”Sen piti olla vain meidän kavereille, mutta ensimmäiseen viikonloppuun tulikin jotain sata hakemusta”, Liukas muistelee. ”Paljon muitakin kuin meidän kavereita.”
Sana naisten koodauskurssista alkoi levitä verkossa, erityisesti Twitterissä koodausskenen silmäätekevät innostuivat ja jakoivat tietoa kursseista. ”Kun Rails-koodikielen kehittäjä David Heinemeier Hanssen twiittasi Rails Girlsista, printtasimme twiitin seinälle”, Liukas nauraa.
Pian Liukas ja Saarinen saivat yhteydenoton Singaporesta: voisitteko tulla järjestämään koodauskurssinne tänne? Tietenkin voimme, Liukas ja Saarinen vastasivat. Singaporen-kurssin toteutumiseen meni melkein vuoden, mutta kun matka vihdoin oli ohi, Liukas ei voinut olla ajattelematta: ”Jos tämä kerran toimii tällaisessa kaupungissa ja kulttuurissa, jota kumpikaan meistä ei tuntenut ennen – ehkä tämä voisi toimia muuallakin.”
Helsigistä Rails Girls laajeni helposti Viroon Tallinnaan – koodarit tuntevat toisensa Suomenlahden yli. Seuraavaksi käytiin pitämässä kursseja Berliinissä ja Krakovassa. Ydinryhmä alkoi laajentua, ja Liukas ja Saarinen joutuivat opettelemaan delegointia. Onnistumisten lisäksi koettiin myös pettymyksiä: Singaporen jälkeen Liukas lähti viemään kurssiaan Shanghaihin, johon oli syntynyt Ruby China -yhteisö, mutta paikan päällä odottikin erilainen todellisuus.
”Tilassa ei ollut nettiyhteyttä. Ikkunat oli joku juuri vienyt pois.”
Tässä on potentiaalia, tämä yhdistää ihmisiä. Tämä voisi kasvaa vaikka kuinka isoksi."
Mutta erikoisetkaan kokemukset eivät saaneet lannistettua tunnetta: Tässä on potentiaalia, tämä yhdistää ihmisiä. Tämä voisi kasvaa vaikka kuinka isoksi.
”Lopulta päädyimme opensourcaamaan kaikki Rails Girlsin oppaat ja materiaalit. Julkaistiin koko homma netissä. Eikä vain teknisiä oppaita, vaan myös koko sosiaalinen puoli. Kerrottiin, miten tapahtumille saa sponsoreita, annettiin kaikkien vapaaseen käyttöön logot ja kaikki materiaalit”, Liukas kertoo. ”Oli ihan hirveetä päästää irti. Itkin, että tää menee ihan pieleen. Mutta se tuntui oikealta ratkaisulta – ja se oli. Parasta mitä olen tehnyt.”
Neljässä vuodessa Rails Girls on kasvanut globaaliksi yhteisöksi, jossa Liukkaan rooli on enää eräänlaisen pääkäyttäjän tai emännän homma. ”Toivotan uudet chapterit tervetulleeksi. Esittelen niitä toisilleen.”
Nyt Rails Girls -oppaat on julkaistu verkossa englannin lisäksi japaniksi, ranskaksi, kiinaksi, venäjäksi, Brasilian portugaliksi, espanjaksi ja saksaksi.
Kannatti päästää irti. ”Jos mä olisin siinä vieläkin pullonkaulana, Rails Girls olisi paljon pienempää toimintaa kuin mitä siitä on kasvanut.”
On hankala sanoa tarkalleen, kuinka monta koodaamisesta innostunutta tyttöä ja naista Rails Girls jo tavoittaa ympäri maailman. Aavistuksen yhteisön suuruudesta antaa seuraajien määrä sosiaalisissa medioissa: Facebookissa Rails Girlsillä on reilut 13 000 tykkääjää, Twitterissä 10 000 seuraajaa. Lähiaikoina Rails Girls -kursseja järjestetään muun muassa Brasiliassa, Belgiassa, Itävallassa, Tsekissä, Japanissa, Etelä-Afrikassa ja Puolassa.
Liukas uskoo, että yhteisö on kasvanut kohisten juuri siksi, ettei sille alun perin ollut tarkkaa suunnitelmaa. ”Usein kun yritetään rakentaa verkostoja, rakennetaan ensin struktuuri ja vasta sitten ruvetaan miettimään, miten siihen saataisiin ihmiset. Rails Girls meni toisin päin: oli idea, josta ihmiset ympäri maailmaa innostuivat, ja jonka me annoimme yhteisön yhteiseksi omaisuudeksi.”
”Usein kerätään pelkkiä seuraajia, followereita, mutta vielä hienompaa on kasvattaa lisää johtajia.”
Kun Liukas sitten helmikuussa 2014 vihdoin rohkaistui julkistamaan lastenkirjahaaveensa joukkorahoituspalvelu Kickstarterissa, oli otollinen tukijajoukko jo olemassa: tuhansien sitoutuneiden Rails Girls -harrastajien maailmanlaajuinen verkosto, joka jakaa Liukkaan mission koodaustaidon levittämisen tärkeydestä.
Ja niin, Liukkaan itsensäkin yllätykseksi, kaikessa olikin suuri järki. Aivan kuin joku olisi suunnitellut koko kuvion.
”Nykyajassa on tosi vaikea ennustaa, mistä raha tulee. Jos olisin yrittänyt lisensoida Rails Girlsiä ja rahastaa sillä idealla tai brändillä, en ehkä olisi onnistunut lainkaan. Mutta nyt tässä kävikin niin, että päädyin lastenkirjailijaksi, jolle Rails Girls rakensi tukiyhteisön. Ehkä tarinan oppi on, että ei pidä liian varhaisessa vaiheessa miettiä, mistä raha tulee.”
Ei kannata tavoitella massoja vaan olla aidosti merkityksellinen pienemmälle joukolle."
Liukas uskoo ajatukseen, jonka mukaan tässä ajassa, jossa megatähtien sijaan kiinnitytään pieniin, rajattuihin alakulttuureihin, ”tuhat fania riittää”. Ei kannata tavoitella massoja vaan olla aidosti merkityksellinen pienemmälle joukolle. Sitoutuneet seuraajat muodostavat ydinryhmän, jonka voima kertautuu. ”Minulle Rails Girls oli tuo kriittinen yhteisö. Se pohja, joka työnsi Hello Rubyn sadantuhannen dollarin rajan yli.”
Vanhoille bisneksille ja instituutioille ajatus voi olla vaikea. Liukas kertoo hymyillen kohtaamisestaan suuren mediayhtiön johtajan kanssa. Liukas oli luennoinut mediapomolle tuhannen fanin filosofiastaan.
”Tämä johtaja sanoi mulle, että he eivät voi edes harkita mitään bisnestä, joka on alle 100 000 ihmisen kokoinen.”
Liukas pyörittelee silmiään. ”Jos mun pitäisi heti miettiä, että onko jollekin asialle 100 000 asiakkaan potentiaali, en varmasti pääsisi edes liikkeelle. Otetaan esimerkiksi Rails Girls: ei Suomessa olisi silloin aluksi edes ollut sellaista potentiaalia, joka nyt on löytynyt. Aluksi innostui sata ihmistä, sitten hanke keräsi volyymin ja kiinnostuksen ulkomailta. Ja nyt Rails Girls -koulutuksia järjestetään ympäri Suomen.”
Liukkaalla on viesti suuryritystenkin kulmahuoneisiin ja tuotekehitysosastoille: vanha ajattelu voi tappaa hyvän idean lähtökuoppiinsa.
”Kohta nämä yhteisöllisesti syntyneet jutut alkavat viemään rahaa suurilta korporaatioilta.”
***
Liukkaan Hello Rubyn keräämä 380 000 dollaria on valtava summa amerikkalaisen Kickstarterinkin mittakaavassa. Vuonna 2009 perustetun palvelun kautta kerätään tyypillisesti muutaman tuhannen dollarin starttirahoja luoville projekteille kuten kirjoille, lyhytelokuville tai levyille. Poikkeuksellisen Hello Rubystä tekee myös sijoitusten vyöry: ensimmäiset 100 000 dollaria olivat koossa 24 tunnissa.
Yksittäiset hankkeet – muutama tekninen laiteinnovaatio, elokuvahanke ja tietokonepeli – ovat onnistuneet keräämään Kickstarterin kautta jopa miljoonien dollareiden rahoituksia. Suurin osa Kickstarterin kautta rahoitetuista projekteista kerää alle 10 000 dollaria. Julkaistessaan hankkeensa Kickstarterissa hakijan on määriteltävä tavoitesumma, jonka projekti tarvitsee toteutuakseen. Noin puolet hakijoista saa tavoitteensa kasaan.
Kickstarter on laajentunut viidessä vuodessa USA:sta Eurooppaan – myös Skandinaviaan – ja Australiaan. Ja lisää on suunnitteilla.
”Olemme ehdottomasti laajentamassa toimintaamme yhä useampiin maihin”, toteaa Kickstarterin Julie Wood Aalto Leaders’ Insightille. ”Kehitämme myös alustaamme entisestään. Haluamme Kickstarterin olevan paikka, jossa ihmiset saavat luovat ideansa eloon.”
Hello Ruby on amerikkalaispalvelulle erinomainen esimerkkitapaus.
”Lindan projekti on fantastinen. Se kiteyttää, mistä Kickstarterissa on kysymys”, Wood hehkuttaa. ”Hän löysi yleisön ja tarpeen, ja osoitti, että tyttöjen koodausopetukselle on todellista tarvetta ja kiinnostusta. Linda osaa myös kertoa tarinansa hyvin vetoavalla tavalla, ja hän pitää hienosti yhteisön mukana luovan prosessin etenemisessä.”
Kickstarter nappaa kerätystä summasta 5 prosenttia itselleen. Lisäksi maksuliikenteen hoitava Amazon veloittaa muutaman prosentin.
Yksi joukkorahoitushankkeiden kompastuskivistä on verotus."
Yksi joukkorahoitushankkeiden kompastuskivistä on verotus. On epäselvää ja heittelevää, miten eri maiden verottajat joukkorahoituspotteihin suhtautuvat. Esimerkiksi Ruotsissa joukkorahoitus katsotaan verottomaksi lahjoitukseksi, Suomessa viranomaisen tulkinnat vaihtelevat. Esimerkiksi Linda Liukas on tarkka siitä, että Hello Rubyn rahoittajat saavat rahoilleen vastinetta: käytännössä he ovat kirjan ennakkotilaajia.
Huomiota on herättänyt suomalaisen Senja Larsenin Kickstarter-hanke Senja opettaa sinulle ruotsia, jolla kerättiin rahaa ruotsinkielen oppikirjan julkaisemiseen. Larsen sai kirjalleen kokoon 11 000 euroa, mutta projekti ei koskaan toteutunut, sillä Suomen poliisihallitus puuttui asiaan. Se vaati Larsenia selvittämään, miksei joukkorahoituskampanjalle oltu haettu lain vaatimaa rahankeruulupaa.
***
Linda Liukkaan Hello Rubyn tavoitesumma Kickstarterissa oli sama kuin Senja Larsenilla: 10 000 dollaria. Jälkiviisaasti voinee todeta, että hieman alakanttiin. Yllättävän suuri joukkorahoitus onkin mahdollistanut idean kasvamisen jo ensivaiheessa. Nyt Liukas on tekemässä saman tien kirjasarjaa. Yhdysvaltalainen kustannussopimus on jo tehty.
”Mietin ja jännitin Hello Rubyn julkaisemista liian pitkään. Olisin halunnut laittaa videon Kickstarteriin jo puoli vuotta aikaisemmin, mutta jostain syystä tuntui, että en ollut valmis. Mietin ihan liikaa jotain rahankeräyslakeja”, Liukas sanoo nyt.
Tämänhetkisen suunnitelman mukaan kirjasarja alkaa ilmestyä vuonna 2015. Kickstarter-rahoittajat saavat sijoitustaan vastaan e-version ensimmäisestä Hello Ruby -kirjasta.
”Kickstarter-yhteisö on myös tosi vaativa. Kirjoitan rahoittajille joka kuukausi ’backer updaten’ (blog.helloruby.com/tagged/backerupdate). Olen kertonut heille avoimesti, kun olen ollut luovassa solmussa. Silloin oli ihanaa, kun joku stoalainen aasialainen heti vastasi, että ’project delays are a fact of life’. Että ’you need to be happy to succeed’.”
Riski on, että tyttöjen koodausopetuksen ilosanoman saama vastaanotto ja huomio – Hello Rubystäkin on jo raportoitu maailman medioissa Guardianista Wirediin – etäännyttävät Liukaksen tästä alkuperäisestä yhteisöstä. Liian kauas juuristaan ei pidä eksyä.
”Kun olen tarpeeksi kiertänyt tuolla puhumassa isommille yleisöille alan taas kaivata takaisin omaan introverttien ihmisten maailmaani. On tärkeää muistaa, mistä on tullut ja pysyä relevanttina sille jengille.”
Ja relevanttina pysymiseen on oikeastaan vain yksi tie: rehellisyys."
Ja relevanttina pysymiseen on oikeastaan vain yksi tie: rehellisyys. Tiivis ydinyhteisö haistaa heti bluffin. ”Mun pitää olla kauhea aito ja rehellinen siinä, mitä teen.”
Ehkä osa Liukkaan maadoitusprojektia on myös paluu tänne, tähän Helsingin viimaiseen aamuun. Stanfordin-opintovuoden jälkeen Liukas kävi maistamassa elämää New Yorkissa, jossa hän työskenteli puolentoista vuoden ajan Codeacademy-yrityksessä. Nopeasti kasvanut startup opettaa sekin koodaamista, tosin myös pojille ja miehille. Liukas viihtyi kaupungissa mutta ei newyorkilaisessa työkulttuurissa. 12-tuntiset työpäivät veivät mehut ja opettivat ”kympin tytölle”, kuten Liukas itse itseään kutsuu, jotain tärkeää: taidon sanoa ei.
Paluu Suomeen oli myös paluu alkuperäisen intohimon ääreen. Lastenkirjan kuvitukset ovat liki Liukkaan ominta identiteettiä. ”Onhan Hello Ruby jo yrityskin, tai kaksikin yritystä, mutta mä koen kuitenkin olevani ennen kaikkea taiteilija.”
Vaikka oikeastaanhan tällainen lokeroiminen on Liukkaan filosofian vastaista. Hänelle ei ole puhdasta teknologiaa tai puhdasta taidetta.
”Internet, kuten kaikki teknologia, on lopulta rakennettu inhimillisyydelle. Inhimillisiin tarpeisiin ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Koko ohjelmointikielen idea on, että se kirjoitetaan ihmiseltä toiselle.”
Entä Liukas itse? Kunhan lastenkirjat saadaan maailmalle, on seuraavien unelmien vuoro. Jos jotain, Rails Girls ja Hello Ruby ovat opettaneet, ettei idean kannata olla ainakaan liian valmis, tai liian tavanomainen.
”Olen miettinyt taidenäyttelyä, jossa voisi ryömiä tietokoneen sisään”, Liukas sanoo.
*** Joukkorahoitus ***
Joukkorahoitus voi olla myös osakekauppaa
Joukkorahoitusmallilla ei kerätä rahaa vain taideprojekteille tai tietokonepeleille. Suomalainen Invesdor on Kickstarterin kaltainen verkkopalvelu, jonka avulla start up –yritykset voivat hakea joukkorahoitusta asiakkailtaan, riskisijoittajilta tai bisnesenkeleiltä.
”Yksinkertaisimmillaan osakepohjainen joukkorahoitus on tavallinen osakeyhtiölain mukainen osakeanti, jota markkinoidaan netin kautta”, sanoo Invesdorin Mikko Savolainen. ”Meidän näkemyksemme mukaan suurin este lupaavien, nuorten yritysten rahoituksen saamiselle on näiden yhtiöiden rajallinen näkyvyys ja listaamattomien yritysten löytämisen vaikeus. Invesdor ratkaisee tämän ongelman keräämällä listaamattomia kasvuyrityksiä yhteen paikkaan ja mahdollistamalla helposti niihin sijoittamisen.”
Osakepohjaisen joukkorahoituksen edelläkävijöitä ovat Hollanti ja Iso-Britannia.
”Etenkin Isossa-Britanniassa on erinomaiset edellytykset osakepohjaisen joukkorahoituksen kasvulle, sillä siellä verokannustimet tukevat kasvusijoittamista todella hyvin. Lisäksi sijoittamisella on siellä huomattavasti syvemmät juuret kuin vaikkapa Suomessa”, Savolainen vertaa.
Esimerkkejä onnistuneista Invesdorin kautta joukkorahoitetuista yrityksistä ovat Bryggeri Helsinki -panimoravintola ja Iron Sky -nettihittielokuvan ympärille muodostunut Iron Sky Universe Oy. Molemmilla yrityksillä oli jo olemassa vahva oma fanipohja, vain riskirahoitus puuttui. Invesdor yhdisti nämä ja teki faneista sijoittajia. Ja niillekin sijoittajille, jotka eivät vielä olleet yritysten asiakkaita, molemmilla start upeilla oli tarjota jotain arvokasta: sitoutunut oma yhteisö, joka toimii paitsi asiakaskuntana myös markkinointikanavana.
Vaikka menestystarinat tulevat vielä B2C-puolelta, Savolainen uskoo, että joukkorahoitusmalli sopisi yhtä hyvin myös B2B-bisnekseen. Joukkorahoituskampanja voi toimia yritykselle myös markkinointitoimenpiteenä: se tuo näkyväksi yritykseen uskovan asiakaskunnan.
”Taustalla on ihmisten halu päättää itse, mihin rahansa laittavat. Internetin myötä tämä pienten purojen yhdistäminen on mahdollistunut ja maantieteelliset rajat ovat enää harvoin esteenä. Ihmiset haluavat osallistua kasvutarinoihin.”