Digitalisoitumisesta ja globalisaatiosta on puhuttu jo pitkään. Samoin työn ja johtamisen murroksesta. Demografiset tekijät otetaan huomioon suunnitelmissa ja kestävyysvaje askarruttaa. Puhuttu on. Mutta onko toimittu?
Viimeisten 20 vuoden aikana varsinkin kehittyneiden maiden talous on läpikäynyt vallankumouksen, joka koskee työtä ja sen luonnetta ja sitä, missä ja miten arvoa tuotetaan. Varsinainen moottori muutoksessa on palvelusektori – palveluiden määrä ja laatu on muuttunut hurjimmin.
Modernit yritykset eivät juuri omista maata, laitteita ja materiaalia ja yhä vähemmän mitään ”tuotetaan” yrityksen omissa tiloissa. Globalisaation ja digitalisoitumisen tuplavaikutus on saanut aikaan keskitetyn tuotannon vähenemisen ja yhä kehittyneemmät systeemit arvonluontiin. Tietotyöläiset (termin muuten keksi Peter Drucker 1959) ovat saaneet uutta pontta ja puhtia teknologian kehittymisen myötä ja ovat kohoamassa maailman herruuteen.
Samaan aikaan näiden muutosten kanssa – tai ehkäpä niistä johtuen – asenne työtä kohtaan on kovasti muuttunut. Prioriteetit eivät nuoremmilla sukupolvilla ole ihan samoilla kohdilla asteikkoa kuin heidän vanhemmillaan isovanhemmista puhumattakaan.
Taidot, joita tämän päivän organisaatioissa tarvitaan, ovat kovin erilaisia kuin eilen ja se, mitä tarvitaan huomenna on osittain hämärän peitossa. Monessa organisaatiossa kuitenkin toimitaan edelleen tiukkojen toimenkuvien ja toimenkuviin liitettyjen kompetenssilistojen varassa ja ihmisiä mitataan etupäässä suorituksen perusteella.
Mutta osaammeko edes miettiä uudenlaista suoritusta, performanssia, ja sitä, miten sitä mitataan? Entä osaammeko hahmottaa, ketkä organisaatiossamme ovat tähtiä, joilla pitäisi miehittää kriittisimmät positiomme, ne, jotka vievät yrityksen sinne, minne sen strategian mukaan pitäisi olla menossa?
Kyky oppia uutta ja uteliaisuus mahdollistavat kompetenssien päivittämisen
Kompetenssiajattelu vaatii ravistelua ja ymmärrystä sekä jopa nöyryyttä siihen, että emme voi mitenkään tietää tarkalleen niitä ”kompetensseja” ja taitoja, joita huomenna tarvitaan. Siksi meidän tulee ottaa huomioon myös muu kuin koulutuksen tai kokemuksen tuoma erityisosaaminen ja –taidot.
Meidän on opittava ymmärtämään, mikä mahdollistaa uuden oppimisen ja sallii vanhasta luopumisen, aikanaan hyvästä taidosta poisoppimisen ja sen korvaamisen kokonaan uudella. Siinäpä kompetenssia kerrakseen!
Kompetenssilistaan tulisikin siis jättää melko lailla ilmaa tai ainakin sisällyttää siihen sellaisia kompetensseja, jotka eivät jäykistä ajatteluamme. Huudan ”meta- kompetenssien” perään; niiden, jotka mahdollistavat muiden kompetenssien käyttämisen. Sellaisia ovat uteliaisuus, oppimishalukkuus ja sosiaalinen kyvykkyys muutamia mainitakseni.
Jospa siis miettisimme, miten tarkkaan määrittelemme tarvitsemamme kompetenssit ja miten niiden toteutumista mittaamme. Se saattaa johtaa joustavuuteen, ei niin jäykkiin organisaatiorakenteisiin ja uudenlaisen tiedon syntyyn sekä työviihtyvyyteen, joka tutkitusti vaikuttaa yrityksen tulokseen!
Riitta Lumme-Tuomala (ekonomi ja EMBA) toimii Aalto EE:n markkinointi- ja viestintäjohtajana sekä Venäjän toimintojen sekä Talent Managementin johtajana. Hän on kirjoittanut DBA-väitöskirjansa Talent Managementista.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Ekonomien blogissa »