Nuoren Suomen optimismista ja Bauhaus-koulukunnan arvoista 1930-luvulla syntynyt designyritys Artek jatkaa elämäänsä osana sveitsiläistä Vitra-konsernia. Yrityksen entinen toimitusjohtaja, nykyinen hallituksen puheenjohtaja Mirkku Kullberg kertoo toimittaja Ville Blåfieldille, miten kulttuuriperinnöstä tehdään bisnestä. ”Kyllä idealismilla on merkitystä liike-elämässä”, hän sanoo.
19. lokakuuta vuonna 1935 helsinkiläiseen taiteilijakapakka Königiin kokoontuu porukka, jolla on idea.
Paikkavalinta on hieman yllättävä – yleensä tämä joukko tapaa toisiaan kaupungin paremmissa baareissa ja ravintoloissa. Königillä on 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä arvelluttava maine. Säätyläisnaisten ei tuolloin ollut kapakkaan edes soveliasta astua. Kerrotaan, että säveltäjä Jean Sibeliuksen vaimo Aino Sibelius odotti Königin ulkopuolella kadulla, kun Sibeliuksen säveltäjäystävä Robert Kajanus kävi Ainon pyynnöstä hakemassa Jeanin Königistä kotiin – säveltämään valmiiksi viulukonserton keskeneräisen finaalin.
Kaupunki ja ajat ovat kuitenkin muuttumassa, ja nyt Königin tapaamiseen osallistuu myös kaksi naista: myöhemmin historiankirjoihin merkittävänä taidemesenaattina jäävä Maire Gullichsen sekä Aino Aalto, muotoilija ja arkkitehti Alvar Aallon vaimo.
Mairen ja Ainon lisäksi pöydässä istuvat Alvar Aalto ja taidehistorioitsija, kriitikko ja monitoimimies Nils-Gustav Hahl. Kaikki ovat iältään 30 vuoden molemmin puolin.
Neljä päivää aikaisemmin nelikko oli tehnyt ideastaan totta ja perustanut huonekaluyrityksen.
Yritys sai nimekseen Artek – Bauhaus-arkkitehtuurikoulukunnan ihanteiden mukaan yhdessä sanassa taide ja tekniikka.
On kuitenkin törkeää vähättelyä kutsua Artekia pelkäksi huonekaluyritykseksi – ainakin Hahlin, Gullichsenin ja Aaltojen ideaa vasten. Nelikko nimittäin oli perustamassa jotain paljon suurempaa. Heille Artek oli Alvar Aallon suunnittelemia huoneita, ja kyllä, pian myös huonekalumyymälä Helsingin keskustassa, mutta myös kansainvälisiä suhteita, modernia taidetta, uusi elämäntapa – ja propagandaa.
Königin kokouksesta – kuten tuota iltaa Artekin väen keskuudessa yhä kutsutaan – on säilynyt jälkipolville nelikon manifesti, huonolla kirjoituskoneella hieman vinoon kirjoitettu huoneentaulu, jossa määritellään, mitä kaikkea Artek voisi olla.
Ylimmällä rivillä lukee Artek. Sen alla on lueteltu toiminnan alat: Moderni taide; Teollisuus; Sisustus; Propaganda.
***
27. heinäkuuta 2015 Mirkku Kullberg istuu Artekin pienessä pääkonttorissa vanhan helsinkiläistalon kellarikerroksessa ja katsoo pöydälle noutamaansa kopiota vuoden 1935 manifestista.
”Minulle tämä on hienoin koskaan kirjoitettu liiketoimintasuunnitelma”, Kullberg sanoo. ”Manifesti on Artekille edelleen ohjenuora kaikkeen tekemiseen. Sanoin esimerkiksi, että joka kerta kun täällä tehdään pr:ää, miettikää että sillä on merkitystä. Että meillä ei tehdä kommunikaatiota tai pr:ää, meillä tehdään propagandaa. Ei puhuta itsestäänselvyyksiä, vaan todella halutaan saada aikaan jotain.”
Esimerkki Kullbergin ajan Artek-propagandasta ovat vaikkapa käytettyjen Artek-huonekalujen ”2nd Cycle”-jälleenmyynti tai mainoskampanjat, joissa kuluttajia kehotettiin ostamaan elämänsä viimeinen tuoli: ”Last chair I ever bought, One chair is enough!” Ei ihan klassista markkinapuhetta.
Kullberg on tutkinut manifestia ja Artekin perustajien ajattelua nyt kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2005 Kullberg kutsuttiin Artekin toimitusjohtajaksi, ja syksyllä 2013, kun Artek myytiin osaksi sveitsiläistä Vitra-konsernia, Kullberg siirtyi Vitran Home-liiketoiminnan johtajaksi.
Nykyisin Artekin toimitusjohtajana toimii Marianne Goebl. Berliinistä käsin normaalisti työskentelevä Kullberg jatkaa Artekin hallituksen puheenjohtajana.
”Marianne tekee hyvää työtä siinä, että hän taistelee kynsin ja hampain Artekin itsenäisyyden puolesta”, Kullberg sanoo. ”Itse ajattelin, että on hyvä siirtyä Vitrassa sinne kokonaisuuden puolelle, nähdä koko kuvio myös sieltä puolelta.”
Suuren sveitsiläisen ja pienen suomalaisen designtalon fuusioitumisprosessi jatkuu. Omituinen Artek hakee rooliaan osana Vitraa.
Tavallaan Artek on kokoaan suurempi yritys. Sen merkitys Suomen design-historialle on Alvar Aallon monien klassikkotuolien ja muiden huonekalujen myötä valtava. Aivan kuten Marimekko tai Arabia, maailmalla menestyneet designyritykset loivat 1900-luvulla Suomi-kuvaa tavalla, joka teki niistä kulttuurisesti paljon liikevaihtoaan merkittävämpiä ja yritysten tuotteista suomalaisia ikoneja.
Se Artek, jota Kullbergin sanoin on syytä ”kynsin ja hampain puolustaa”, on vahvasti kiinni yrityksen historiassa ja sen perustajien perinnössä. Artekin kaltaiselle talolle oma kulttuurihistoria on keskeinen osa nykyarvoa.
”Tämä porukka, Artekin perustajien ohella vaikka Tapio Wirkkala ja Armi Ratia, heillä oli missio: rakentaa kansallinen identiteetti maalle, joka oli vielä nuori. Artek syntyi aikakauteen, jossa oli liikettä. Oli erilaisia taiteilijakollektiiveja, halu näyttää muulle maailmalle. Artekin historiaa tutkiessani olen joskus miettinyt, miten tärkeää on löytää joukko, jossa on optimaalinen yhdistelmä intohimoja ja ambitioita”, Mirkku Kullberg sanoo.
”Emme voi tyytyä elämään keskinkertaisuuden ja konsensuksen maailmassa.”
***
Keväällä 1936 Artek avasi ensimmäisen myymälänsä – futuristinen valomainos oli sekin Alvar Aallon suunnittelema – ja julkaisi ensimmäiset mainoksensa. Suomalaisessa Arkkitehti-lehdessä Nils-Gustav Hahl kuvasi Artekin tavoitteita:
”Tehdä propagandaa järkiperäisen asumisen ja sisustamisen puolesta. Taloudellisesti itsenäisenä elimenä on Artek periaatteellisessa mielessä kiinteästi liitetty samanlaisen ohjelman omaavien kansainvälisten liikkeitten renkaaseen.”
Kansainvälisyys oli osa Artekin eetosta alusta asti. Jo ensimmäisinä vuosinaan 1930-luvun lopulla Artek toimitti Aallon huonekaluja jälleenmyyjille muun muassa New Yorkiin, Tukholmaan, Lontooseen, Lyoniin, Pariisiin, Brysseliin ja Amsterdamiin. Vaikka historia on tehnyt Artekista leimallisesti suomalaisen yrityksen, mielivät perustajat alusta asti maailmalle, muistuttaa Mirkku Kullberg.
”Artek ei ole koskaan ollut suomalainen yritys”, hän sanoo. ”Se syntyi sattumalta Suomessa, näiden älykkäiden yksilöiden aikaansaamana. Mutta Alvar Aallon suunnittelu ja tämän joukon ajattelu ovat aina olleet universaaleja. He olivat aikansa kosmopoliitteja.”
Ja niin, nythän Artek on sveitsiläinen yritys.
Vitran pääkonttori on Birsfeldenissä. Tehtaita perheyrityksellä on Saksassa, Japanissa, Kiinassa, Unkarissa ja Yhdysvalloissa. Myyntiyhtiöitä eri puolilla maailmaa on toistakymmentä. Vitran perustivat vuonna 1950 Villi ja Erika Fehlbaum. Yritys on edelleen saman suvun hallinnassa.
Artek päätyi osaksi Vitran huonekaluimperiumia syyskuussa 2013, kun Artekin edellinen omistaja, ruotsalainen sijoitusyhtiö Proventus päätyi etsimään yritykselle uuden omistajan. Kauppaa edelsi toimitusjohtaja Kullbergilta tilattu visiotyö.
”Proventuksen johto otti minuun yhteyttä keväällä 2012 ja pyysi, että tekisin heille tällaisen läpikäynnin: Millainen Artek oli kun tulin taloon 2005, mitä olemme seitsemässä vuodessa saaneet aikaan, ja millaisena näen Artekin tulevaisuuden. Olin ihan liekeissä koko kesän, mietin, millaiset yrityskaupat voisivat olla mahdollisia, millaisia kansainvälisiä visioita Artekilla voisi olla”, Kullberg muistelee.
Hänet kutsuttiin esittelemään visio Tukholmaan syksyllä.
”Se oli ensimmäinen kerta seitsemän vuoden aikana kun tapasin Proventuksen hallituksen. Kun olin päässyt esitykseni loppuun ja painoin viimeisen sliden jälkeen enteriä, tiesin odottaa sitä kysymystä”, Kullberg kertaa.
Ja kysymys tuli: Paljonko tämä visio maksaisi?
Kullberg oli valmistautunut vastaamaan. Hänen näkemyksensä mukaan Artekiin pitäisi sijoittaa edelleen, jotta bisnes jatkaisi kasvuaan ja kansainvälistymiseen saataisiin vauhtia. ”Artek oli tullut tilanteeseen, jossa oli uskallettava tehdä seuraava harppaus, jotta jo tehty työ ei valuisi hukkaan.”
Proventuksen hallitus kiitti esityksestä ja lupasi palata asiaan – he tarvitsisivat aikaa ehdotuksen pohtimiseen.
”Vaikka koin kyllä saaneeni tai aistineeni vastauksen jo siinä tilanteessa. Sanoin heille myös suoraan, että mikäli ette ole valmiita sijoittamaan, myykää Artek jollekin, joka on. Älkää pilatko duunia, jota Artekissa on seitsemän vuoden aikana tehty.”
Vastaus tuli vielä samana syksynä: Proventus pyysi Kullbergia aloittamaan uuden omistajan etsinnät.
***
Proventuksen omistusaikana vuodesta 1992 Artekin liikevaihto oli kaksinkertaistunut, ja seitsemän viimeisen vuoden aikana Kullberg tiimeineen oli onnistunut tuplaamaan sen kymmenestä miljoonasta 20 miljoonaan euroon, mutta edelleen: Artek oli monelle mielikuvissa todellista kokoaan suurempi.
”Kaikki olivat kuitenkin fasinoituneita Artekin brändin vahvuudesta. Artekista oli selvästi tullut mielipideinstituutio maailmalla – ei pelkästään historian tai Aallon klassikkotuotteiden, vaan myös uusien tekojemme tähden. Esittelimme Milanon huonekalumessuilla 350 käytettyä Aalto-jakkaraa, joita olimme haalineet kavereiden kellareista ja kirppareilta. Japanilainen huippuarkkitehti Shigeru Ban suunnitteli meille paviljongin, joka sitten myytiin huutokaupassa. Osallistuimme Venetsian biennaleen, ja niin edelleen.”
Kullberg halusi löytää uuden omistajan, joka ymmärtäisi tämän Artekin dna:sta. Että kyse ei ole pelkistä huonekaluista.
”Kyllä idealismilla on merkitystä liike-elämässä. Halusin ja haluan edelleen uskoa johonkin merkitykseen Artekin kanssa. Rolf Fehlbaum sanoi minulle, että ’I love the garage culture you have created at Artek with your team’. Se tuntui hyvältä: hän näki, mihin olimme pyrkineet.”
”Usein yrityskauppoja rakennetaan niin, että katsotaan vain lukuja. Tehdään fantastiset laskelmat. Mutta silloin ohitetaan mentaalit ympäristöt. Intohimo, kasvupotentiaali, yritysten suhde toisiinsa. Integraatioprosessi pitäisi rakentaa nämä kaikki ymmärtäen, ei vain taloudellisia mahdollisuuksia”, Kullberg pohtii.
Kaupat Proventuksen ja Vitran kesken tehtiin syyskuun alussa 2013. Artekista maksettu kauppahinta pysyi salaisuutena.
Julkisuudessa kauppaa pidettiin luontevana. Lehdistössä jopa huomioitiin, että Vitran ja Artekin vanhoissa logoissa käytettiin samaa fonttia.
”Mirkku Kullberg on tehnyt erinomaista työtä”, sanoi Vitran hallituksen jäsen, yhtiön henkisen päämiehen ja pitkäaikaisen hallituksen puheenjohtajan Rolf Fehlbaumin veljentytär Nora Fehlbaum kaupan tiedotustilaisuudessa. ”Tiedämme, että suomalaiset pitävät Artekia omana yhtiönään. Säilytämme Artekin itsenäisyyden. Tulevaisuus näyttää, mitä logistista, hallinnollista ja markkinoinnillista apua voimme tarjota.”
Rolf Fehlbaum lupasi Artekille Vitran siipien alla Kullbergin kaipaamaa kansainvälistymistä.
”Ensiksi lähdemme Artekin muotoilulle kypsemmille lähimarkkinoille Eurooppaan, mikä tarkoittaa ainakin Saksaa, Sveitsiä, Hollantia, Belgiaa ja Englantia. Myöhemmin on USA:n, Kiinan ja Japanin vuoro.”
***
Mirkku Kullberg näkee Vitrassa ja Artekissa eroja.
”Vitran brändi on kiinni sen upeassa tuoteportfoliossa. Artekissa taas tulee ensin ideologia. Kun opin tuntemaan Artekia paremmin, opin ajattelemaan, että ’Artek is a movement’. Alusta asti sillä on ollut myös sivistyksellinen missio kulttuurin kentällä.”
Aallon huonekalut olisi helppo ujuttaa osaksi Vitran tuotekatalogia, mutta silloin menetettäisiin jotain Artekin omasta identiteetistä.
Ja vaikka Artekiakin leimaavat voimakkaasti Alvar Aallon klassikkohuonekalut, Kullberg halusi alusta asti laajentaa sen valikoimaa.
”Parhaiten Artekille olisi sopinut omien inhouse-suunnittelijoiden malli. Olisi hienoa löytää suunnittelijoita, jotka pystyvät sitoutumaan yritykseen ja saavat riittävän kytköksen koko valmistusprosessiin.”
Kullberg on huomannut ajattelulleen löytyvän enemmän kaikupohjaa nuorista, uuden sukupolven suunnittelijoita. Entistä useammat suunnittelijat hakevat ensisijaisesti merkityksellisiä projekteja, läpinäkyviä prosesseja ja vastuullisia yhteistyökumppaneita.
”Olin juuri messuilla New Yorkissa ja tapasin siellä nuoria suunnittelijoita, jotka kymmenen vuotta sitten olisivat olleet ikionnellisia tavatessaan jonkun design-talon edustajan. Nyt he olivat vähän varautuneita ja sanoivat, etteivät halua joutua suurten yritysten nielaisemiksi. He haluavat rakentaa kestäviä tuotteita – ja kun heille vastaa, että okei, te varmaan kuitenkin tarvitsette niille tuotteille jonkun valmistajan, he sanovat, että kiitos, meillä on jo valmistusprosessi omasta takaa.”
Tässä nuoret suunnittelijat ovat hyvin aaltolaisia: myös Alvar Aallolla ja Artekilla omien huonekalujen valmistus omissa tai tutuissa käsissä alusta asti. Artekin huonekalut on halki historian valmistettu lisenssillä Korhosen huonekalutehtaalla Varsinais-Suomessa.
Artek osti Korhosen tehtaan omaan omistukseensa viimein vuonna 2014. Nykyisin tehdas on nimeltään A-Factory.
Valmistusprosessiin saattavat kuitenkin liittyä Vitran ja Artekin integraation seuraavat vaiheet. Vitran tehtaiden tuotelinjoilla voisi olla Artekille paljon tehoa tarjottavanaan.
***
Vaikka Mirkku Kullberg on jo ottanut askeleen etäämmäs Artekista, hänellä on yhä vahva tunneside yritykseen.
”Meidän on pidettävä Artekista ja sen missiosta hyvää huolta.”
”Me”, Kullberg sanoo jatkuvasti.
Aivan, kuten sanoi Nils-Gustav Hahl kirjeessään Maire Gullichsenille ennen vuoden 1935 Königin kokousta ja Artekin perustamista. Hahl oli saanut idean Artekista, ja hän halusi saada Gullichseninkin innostumaan:
”Miksi luopua tästä odottamatta tarjoutuvasta kerrassaan välttämättömän kulttuuripropagandan näyttämöstä? Ja miksi päästää käsistään tilaisuus tehdä suomalaisille julkisesti ja määrätietoisesti selkoa siitä maamme taideteollisuuden kehityslinjasta, jolle toistaiseksi on osattu antaa täysi arvo vain ulkomailla? Kokemuksesta tiedän, että ulkomailla ollaan paljon paremmin kuin meillä selvillä siitä, mikä maassamme on kehityskelpoista: Suomi nauttii nykyaikaisena taideteollisuus- ja arkkitehtuurimaana arvonantoa, jolle meillä ei ole vastineeksi mitään näkyvää keskusta (…) Tämä voi sinusta kuulostaa mahdikkaalta ja yltiöromanttiselta, mutta minä vakuutan, että jonkun on tämä tehtävä, ja samalla kysyn, minkä vuoksi se joku emme voisi olla me?”
Lähteenä myös Pekka Suhosen teos Artek – Alku, tausta, kehitys (1985).