Työ on aina ollut toisten ihmisten ongelmien ratkaisemista ja ihminen on aina kehittänyt työkaluja, joilla sitä voisi tehdä tehokkaammin. Digitalisaatio on vain yksi piste tässä kehityskulussa, eikä siinä sellaisenaan ole mitään uutta sanoo aivotutkija, psykologi Katri Saarikivi.
Katri Saarikivi oli alun perin kiinnostunut työelämästä ja työpaikoista eikä tutkimuksesta. Tutkimus siitä, miten ihmismieli syntyy aivojen toiminnasta, on kuitenkin innostanut hänet akateemiselle polulle. Saarikivi johtaa Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä NEMO-tutkimusryhmää, joka tutkii empatiaa ja laadukasta vuorovaikutusta, sekä sitä miten niitä saataisiin enemmän digitaalisessa ympäristössä.
Työn muutoksesta puhutaan paljon, mutta tutkimus ei tue ihan kaikkia yleisesti esitettyjä käsityksiä.”
”Teemme tutkimustyön ohella myös työorganisaatioiden kanssa yhteistyötä, jossa mietitään miten voi hyödyntää tuoreinta ymmärrystä ihmisten toiminnasta digitaalisessa ympäristössä”, kertoo Saarikivi.
Saarikivi on myös ohjausryhmän jäsenenä Aalto EE:n digitaalisen liiketoiminnan verkostossa.
Työn muutoksesta puhutaan paljon, mutta tutkimus ei tue ihan kaikkia yleisesti esitettyjä käsityksiä. Annetaan Saarikiven perustella, miksi ei.
1. Digitaalisuus vähentää radikaalisti työn määrää
Saarikivi määrittelee, että työ on perusolemukseltaan toisten ihmisten ongelmien ratkaisua. Tästä syystä työ on loputonta, ja sitkeä ilmiö yhteiskunnassa: kun yksi ongelma ratkeaa, tilalle tulee neljä uutta. Ihmiseen on myös sisäänrakennettu uteliaisuus ja halu tehdä työnsä mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti. Tämä johtaa siihen, että työnteko eli työn ytimessä olevan ongelman ratkaisun tavat muuttuvat jatkuvasti.
”Kautta aikojen on rakennettu työkaluja, jotta päästäisiin helpommalla tai säästettäisiin aikaa. Digitalisaatio on osa tätä työkalujen valmistuksen jatkumoa. Toki uudet työkalut tulevat nyt aika kovaa tahtia ja usein ajatustyön alueelle. Mutta tämä ei tarkoita työn loppumista vaan muutosta siihen, miten ihminen käyttää omaa ajatteluaan, mikä on ihmisen toiminnan muoto osana älykästä ongelmanratkaisua.”
Saarikiven mukaan koneille kannattaa ulkoistaa se, missä kone on ihmistä parempi, kuten toistuvat tehtävät ja helppo ongelmanratkaisu. Jäljelle jää se missä ihminen vielä päihittää koneen: luova ajattelu, joustava kontekstuaalinen ajattelu, oppimiskyky ja kyky vuorovaikutukseen eli empatia.
”Jos haluaa olla relevantti työelämässä, kannattaa keskittyä siihen, missä kone ei ole hyvä. Ylipäänsä toisten ihmisten tarpeiden ja ongelmien ymmärtäminen johtaa parempaan työhön. Se tarkoittaa, että pääsee keskittymään työn ytimeen.”
2. Ihmiset eivät enää hallitse valtavaa tietotulvaa
Digitalisaatio on moninkertaistanut tarjolla olevan tiedon määrän. Sitä on tarjolla eri välineissä reaaliaikaisesti vuorokauden ympäri. Monien mielestä tämä tietotulva kuormittaa aivoja liikaa ja haittaa työnteon tehokkuutta.
Voi esimerkiksi ajatella, että metrossa kännykän selaamisen sijasta annan aivoilleni joutokäyntitauon.”
”Nykyiset työkalut kuten älypuhelimet ovat hyviä ja koukuttavia, niiden käyttö on miellyttävää. Sanotaan, että ihminen ei hallitse tietotulvaa, kun oikeastaan ihmisten pitäisi myöntää, että he eivät hallitse itseään. Kun pohditaan pitäisikö sosiaalisen median käyttöä rajoittaa – kyllä sinun pitää, jos siitä tulee sinulle ongelmia. Tieto ei tulvi ellet anna sen tulvia.”
Saarikivi myöntää, että nykyaika vaatii todella hyviä oman toiminnan ohjaamisen taitoja, mutta tämä kyky itseohjautuvuuteen on kyllä meillä kaikilla. Tapoja syntyy helposti ja niissä on helppo pysyä, toiminnan muuttaminen taas vaatii energiaa.
”Muutokseen on kaksi reittiä, se että on ihan pakko ja se, että vaihtoehto on kiinnostava ja palkitseva. Voi esimerkiksi ajatella, että metrossa kännykän selaamisen sijasta annan aivoilleni joutokäyntitauon.”
3. Työssä pitää keskittyä käyttämään järkeä ja unohtaa tunteet
Kyky vuorovaikutukseen tai empatiataidot ovat siis niitä asioita, joissa ihminen on konetta parempi. Usein kuitenkin ajatellaan, että työn yhteydessä on unohdettava tunteet ja pyrittävä rationaaliseen ajatteluun. Paitsi että tunteita ei saa mitenkään pois päältä, huomauttaa Saarikivi.
”Tunne-järki-jako on todella vanhentunut. On esimerkiksi vaikeaa löytää aivoaluetta, joka aktivoituisi pelkästään tunnetiloissa tai pelkästään muun kognitiivisen toiminnan aikana. Tunteet ovat tärkeyden signaaleja, jotka sävyttävät ajattelua ja ihan perushavaintoakin jatkuvasti.”
Aikuisella on kyllä kyky ohjata ja kehittää omaa toimintaansa itse. Perinteinen hierarkia kehittää vain kontrolloinnin tarvetta ja epäluottamusta.”
Aika harva on kuitenkaan tietoinen tunteistaan, vaan esimerkiksi kehittää jälkikäteen rationaalisia selityksiä tunteella syntyneille päätöksille.
Työelämässä on tärkeää myös empatia, joka ei ole tunne vaan kognitiivinen taito, jota voi harjoitella. Siihen kuuluu kolme aluetta: toisten ihmisten ajatusten ja tunteiden ymmärtäminen sekä myötätuntoiset teot.
”Ajatuksiin liittyvä empatia edellyttää mentalisointiverkoston toimintaa eli hyvää mielikuvitusta. Sitä edesauttaa erään tutkimuksen mukaan esimerkiksi kaunokirjallisuuden lukeminen. Toisten tunteiden tunnistaminen esimerkiksi kehonkielestä tai äänensävystä taas vaatii ensin omien tunteiden tunnistamisen kykyä, sillä tunteita ymmärretään simuloimalla niitä itsessä.”
Uusia ratkaisuja, empatiaa ja vaativaa ajattelua edellyttävä työ sopii huonosti yhteen perinteisen hierarkkisen organisaatiomallin kanssa.
”Perinteinen esimiesrooli tarkoittaa, että joku toinen aikuinen päättää puolestasi, tietää miten asiat tehdään ja miksi. Mutta aikuisella on kyllä kyky ohjata ja kehittää omaa toimintaansa itse. Perinteinen hierarkia kehittää vain kontrolloinnin tarvetta ja epäluottamusta.”
Saarikiven mukaan hierarkiaa voisi väittää myös epäterveelliseksi, koska se estää ihmisiä käyttämästä korkeampia kognitiivisia taitojaan. Aivot nimittäin voivat hyvin kun niitä rasittaa, kun ihminen saa tehdä vaikeaa työtä.
4. On olemassa erikseen luovat työt, joihin sopivat synnynnäisesti luovat ihmiset
Luovuus mielletään työelämässä edelleen helposti erityistaidoksi, jota erityisen luovat ihmiset harjoittavat erityisissä luovissa työtehtävissä. Oppiminen taas ajatellaan olevan jotakin, mitä tapahtuu kun mennään kurssille tai koulutukseen. Saarikiven mukaan näin ei ole.
”Työn kontekstissa oppiminen ja luovuus liittyvät tiiviisti yhteen. Molemmat tarkoittavat sitä, että luodaan jotakin uutta, siis parempia ratkaisuja edessä oleviin ongelmiin. Esimerkiksi asiakaspalvelu on luovaa silloin, kun annetaan asiakaspalvelijan reagoida tilanteiden ja asiakkaiden erilaisuuteen. Se myös synnyttää oppimista, kun siinä saa huomata millä tavoin tilanteet tai asiakkaat eroavat toisistaan. Tämä on jotain mitä kone ei osaa.”
Nykyinen tuottavuuden määritelmä ei kuitenkaan hirveän hyvin anna tilaa luovalle ajattelulle, koska luovuus vaatii tilaa ja mahdollisuuksia poiketa prosessista."
Niinpä Saarikivi väittää, että jos kaikki mitä voidaan automatisoida automatisoidaan, kaikki ihmiset tekevät luovaa työtä - tai ainakin heidän kannattaisi tehdä.
Nykyinen tuottavuuden määritelmä ei kuitenkaan hirveän hyvin anna tilaa luovalle ajattelulle, koska luovuus vaatii tilaa ja mahdollisuuksia poiketa prosessista. Se on jopa yhdistetty aivojen joutokäyntiverkostoon – siihen samaan, joka on päällä kun ihminen kuvittelee asioita. Tämä ei ole mahdollista tiukasti määritellyissä rooleissa tai sovi käsitykseen jatkuvasta keskittymisestä kahdeksasta neljään.
Oppiminen puolestaan on parhaimmillaan silloin kun ihminen on uteliaassa mielentilassa – tällöin mielihyvään liittyvät aivoalueet keskustelevat enemmän muistiin liittyvien aivoalueiden kanssa.
”Luova, oppimista korostava työ on ihmiselle luontaista. Se syntyy itsestään riittävän vapauden myötä sisäänrakennetun uteliaisuutemme vuoksi.”
Katri Saarikivi on ohjausryhmän jäsenenä Aalto EE:n Digital Business Network -verkostossa. Ohjelma tuo yhteen avainpelaajat, viimeisimmät aiheet ja digitaalisen bisneksen osaamisen.