Leadership- eli johtajuustaidot ja toteutusympäristöön liittyvä osaaminen voivat ratkaista projektin onnistumisen, sanoo Jouko Vaskimo.
Projektinhallinnassa on perinteisesti keskitytty tekniseen pätevyyteen: puhutaan organisoinnista, rakenteista, aikatauluista, kustannuksista ja resursseista. Mutta kun ymmärrys alasta on pikkuhiljaa kasvanut, ajattelu on laajentunut.
Sellaista projektipäälliköltä halutaan jo nyt ja etenkin tulevaisuudessa, joilla on kaikkien kolmen osa-alueen taitoja.”
”Jo kymmenkunta vuotta alan katto-organisaatio IPMA on erottanut teknisten pätevyyksien rinnalla myös käytöspätevyydet ja toteutusympäristöpätevyydet. Vastikään jako on täsmentynyt kolmeen p:hen: people, perspective ja practice”, kertoo Jouko Vaskimo. Digialla business managerina työskentelevä Vaskimo on vastikään väitellyt Aalto-yliopistossa projektinhallintametodologioista.
Projektiammattilaisten kysyntä on kovassa kasvussa, mutta niin ovat myös alan vaatimukset. Pätevyyden eri osa-alueet muodostavat kuution, jossa taidot jakautuvat kolmelle ulottuvuudelle. Yksi taito ei riitä, kahdella tulee jo toimeen, mutta kysytyimmät työntekijät löytyvät siitä kulmasta, jossa hallussa ovat kaikki kolme p:tä.
”Sellaista projektipäälliköltä halutaan jo nyt ja etenkin tulevaisuudessa, joilla on kaikkien kolmen osa-alueen taitoja”, Vaskimo tiivistää.
Johtamista, viestintää, ihmissuhdetaitoja
People- eli aiemmin käytöspätevyydet liittyvät johtamistaitoihin. IPMA jaottelee ne itsereflektion ja itsensä johtamisen taitoihin, viestintä- ja suhdetoimintataitoihin sekä leadership- ja tiimityötaitoihin.
”On osattava synnyttää avoin ja luova tiimiympäristö, jossa kaikki pystyvät työskentelemään ja antamaan oman panoksensa optimaalisesti”, Vaskimo siteeraa IPMA:n kuvausta käytöspätevyydestä.
Toteutusympäristöpätevyydet eli perspective taas tarkoittaa nimenomaan kulloisenkin projektin alaan liittyvää osaamista. Se liittyy esimerkiksi järjestelmiin, tuotteisiin ja teknologiaan, mutta myös turvallisuuteen, ympäristöön, rahoitukseen ja juridiikkaan.
”Sillä on vaikutusta, onko kyseessä vaikkapa rakennusalan vai it-projekti”, Vaskimo havainnollistaa.
Ketteryys ei sovi kaikkeen
Vaskimo on ehtinyt nähdä, kuinka it-maailmasta tulleet ketterät menetelmät ovat levinneet muidenkin alojen projekteihin. Muoti-ilmiö alkoi jo 10-15 vuotta sitten.
Kuitenkin esimerkiksi rakennusalalla jos on perustukset maassa, ei niitä enää kovin ketterästi siirrellä.”
”Hetken aikaa ajateltiin, että ketterät menetelmät syrjäyttävät täysin projektinhallinnan perinteisen vesiputousmallin, ja ettei ketterästi tehtäessä tarvitse suunnitella tai dokumentoida mitään. Kuitenkin esimerkiksi rakennusalalla jos on perustukset maassa, ei niitä enää kovin ketterästi siirrellä.”
Vaskimon mukaan nyt ollaankin päästy pois pahimmista agile-ylilyönneistä. Tilalla on useimmiten hybridimalli, jossa on osia sekä ketteristä menetelmistä että perinteisestä menetelmästä. Vesiputouksesta voi saada esimerkiksi ryhdikkään viitekehityksen, mutta silti toimitaan mahdollisimman ketterästi.
Organisaatio valitsee parhaan metodologian
Väitöskirjansa tärkeänä oppina Vaskimo näkee, ettei ole yhtä ylivoimaista, kaikille parasta projektinhallintametodologiaa. Kukin organisaatio valitsee oman toimintansa ja kulttuurinsa kannalta parhaan metodologian.
”Tyypillisesti metodologialla haetaan yhteistä kieltä ja yhteistä toimintatapaa. Jos organisaatio on huipputaitava siinä mitä se tekee, ulkopuolisen projektiammattilaisen ei kannata mennä sinne ehdottamaan, että tehkää jotakin toisin.”
Vaikka projektiammattilaiset saavat nykymaailmassa eteensä yhä laajempia ja haastavampia tehtäviä, asioita ei Vaskimon mukaan pidä nähdä liian vaikeina.
”On erotettava toisistaan monimutkaisuus ja kompleksisuus, joka on paljon haastavampi käsite. Tekniset projektit voivat olla monimutkaisia, lastenkasvatus tai maailmanrauha ovat kompleksisia.”