Sote-uudistukseen liittyvien lakien valmistelu etenee koko ajan, mutta valmistelu herättää yhtä paljon kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Aalto-yliopiston professori Paul Lillrank on terveydenhuollon laatujohtamisen asiantuntija. Hän pystyy osoittamaan monia kohtia, jotka ovat kriittisiä uudistuksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta.
”Mediassa käydystä keskustelusta voi päätellä, että sote -uudistusta ei oikein ymmärretä. Siihen liitetään koko joukko ennakkoluuloja. Esimerkiksi yksityistämisestä ja yhtiöittämisestä on käyty paljon keskustelua, vaikka ne eivät ole sote-uudistuksen keskeisiä kohtia”, Lillrank huomauttaa.
1. Miten tuotantorakenne sote-uudistuksessa tarkkaan ottaen muuttuu?
Sote on nimenomaan rakennemuutos, korostaa Lillrank. Tarkoitus on muuttaa vastuita kantavia rakenteita kuntaperusteisesta maakuntavetoiseen malliin. Lisäksi rahoitusrakenteen keräilypää siirtyy kuntaverosta valtionveroon - valtio siis kerää kaikki rahat ja jakaa ne maakunnille.
”Mats Brommelsin työryhmän raportin ja lakiluonnosten perusteella on vielä vaikea sanoa, miten tuotantorakenne muuttuu. Mikä on sote-keskusten rooli ja vaikutusvalta, ja miten se suhteutuu erikoissairaanhoitoon ja maakunnan järjestämisviranomaiseen?”
2. Miten uudet rakenteet muuttavat toimintatapoja?
Lillrank povaa, että tässä kohden vanhoille kunnallisille toimijoille voi tulla ongelmia.
Olennainen kysymys sotessa kuuluu, onko taloudellinen ja toiminnallinen vastuu samalla taholla.”
”Potilaslähtöisyys on vallitseva puhetapa, mutta asiallisesti ottaen julkinen tuotanto on tuottajakeskeistä. Sikäli kun valinnanvapaus toteutuu ja raha seuraa potilasta, tästä tulee monelle rankka paikka. Potilaita ei voi pompotella entiseen malliin. He voivat suuttua ja viedä rahat mennessään”, Lillrank sanoo.
”Olennainen kysymys sotessa kuuluu, onko taloudellinen ja toiminnallinen vastuu samalla taholla. Jos näin ei ole, on edelleen mahdollista vyöryttää kustannuksia jollekin toiselle taholle. Tällöin integraatio ei voi toteutua.”
3. Miten raha liikuu sotessa?
Taustalla on kysymys potilasta seuraavan rahan, niin sanotun kapitaatiomaksun suuruudesta ja sen suhteesta palvelulupaukseen: mitä tällä rahalla pitää saada? Tässä keskeisessä asiassa on vielä auki useita vaihtoehtoja.
Niukassa mallissa kapitaation piiriin kuuluu vain perusterve väestö. Niin sanottu tarvevakioitu malli tietäsi, että kapitaation piiriin tulevat kaikki paitsi erikoissairaanhoito ja sosiaalipuolen erityispalvelut, jotka olisivat lähetteiden, viranomaispäätösten ja maksusitoumusten takana. Kolmas, runsain malli olisi, että kapitaatio kattaa kaiken ja sote-keskus on vastuussa potilaista.
”Niukassa mallissa kroonikot, vanhukset ja lapset hoituvat muuta kautta, toisin sanoen maakunnallinen byrokratia maksaa. Tästä seuraisi, että monikanavaisen rahoitusmallin kaikki ongelmat jatkuvat”, Lillrank varoittaa.
4. Miten potilaan valinnanvapaus toteutuu?
Kapitaatiomaksu-palvelulupaus -asetelmaa ei Lillrankin mielestä ole käsitelty missään kovin selkein sanoin. Brommelsin työryhmän tuloskin jäi tässä hiukan epäselväksi.
Viimeisistä lakiluonnoksista voi päätellä, että potilasta seuraava kapitaatiomaksu jää aika pieneksi osaksi koko rahoitusta.”
”Viimeisistä lakiluonnoksista voi päätellä, että potilasta seuraava kapitaatiomaksu jää aika pieneksi osaksi koko rahoitusta. Muu menee maakunnan järjestäjäviranomaisen kautta ja siinä on sitten taas sitä monikanavaisuutta.”
Lillrank kannattaa ratkaisua, jossa sote-keskukset saavat kaikki rahat listautuvien potilaiden mukana ja myös täyden vastuun potilaista. Tämä tarkoittaisi sitä, että sote-keskus tilaa ja maksaa erikoissairaanhoidon palvelut potilailleen.
Tällöin sote-keskukselle syntyisi myös kannustimet toimia mahdollisimman tehokkaasti – integroida eri perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalipuoli, soveltaa lean-oppeja ja hyödyntää digitalisaation mahdollisuudet.
5. Miten vaikuttavuutta mitataan?
Vaikuttavuus on Lillrankin mukaan asioita, joista kaikki puhuvat, mutta harva tietää mitä se tarkoittaa ja vielä vähemmän mitä siitä seuraa.
Vaikuttavuus on yhtä kuin toteutuneet terveysvaikutukset suhteessa käytettyyn rahamäärään potilastasolla, Lillrank määrittelee. Ja dilemma on, miten kannustat lääkäriä tekemään vähemmällä resurssikulutuksella enemmän terveyttä.
”Tätä varten pitäisi mitata vaikutuksia. Se vaatii laaturekisterejä ynnä muita seurantavälineitä. Sitten pitäisi mitata käytettyä resurssimäärää, mikä on laskennallisesti tehtävissä. Kupletin juoni on, miten palkita niitä palvelutuottajia, jotka tekevät parasta jälkeä pienimmin kustannuksin.”
Ratkaisuksi tähän Lillrank tarjoaa yhdistelmää kapitaatiomaksu sekä yleinen kansallinen vaikutusmittari.
”Sote -keskus saisi pitää ne rahat jotka jäävät yli, kun potilaat on hoidettu vaaditulle vaikutustasolle.”
Aalto-yliopiston professori Paul Lillrank kouluttaa Aalto PRO:n uudessa Vaikuttavuutta sote-palveluihin – integraatio, digitalisaatio ja lean sote-uudistuksessa.