Singapore häikäisee muun maailman tehokkaalla terveydenhoidollaan, minimaallisella työttömyydellään, koulutetulla kansallaan ja kasvavalla taloudellaan. Miten Singaporen ihme tehtiin – ja voiko sen kopioida? Toimittaja Reetta Räty lähti metrokierrokselle kaupunkivaltioon.
Ensimmäinen asema:
Tiong Bahru
Tiong Bahru Plaza – Energizing Heart & Soul! For leasing opportunities, please contact us!
Tiong Bahrun metroasema on kuten niin moni Singaporessa: kliinisen puhdas, selkeästi kyltitetty, ruuhkainen – ja kasvamassa yhä isommaksi. Metroasemalle nousevasta uudesta liikekeskuksesta kertovat kyltit ovat lapsellisen innostuneita. Tule mukaan! Kohti entistä kukoistavampaa Singaporea!
Tieto laajennusremontista on painettu työmaa-aitoihin neljällä kielellä: tamili, malaiji, englanti ja mandariinikiina. Metrotunneleissakin on kylttejä: tupakointi kielletty, räjähteet kielletty, syöminen ja juominen kielletty, jopa haisevan durian-hedelmän kantaminen kielletty. Kalleinta olisi kärähtää räjähteistä. Syömisestäkin uhataan 500 Singaporen dollarin, noin 310 euron, sakolla.
Entä ihmiset?
Ensimmäinen ajatus: kirjavaa. Kiinalaisia, muslimeja, intialaisia, lännestä tulleita expatteja. Rakennustyömiehiä ja liikemiehiä, koululaisia ja vanhuksia. Ja kaikilla: älypuhelin.
Metrossa näkee kerralla melkein koko Singaporen. 50-vuotisjuhliaan viettävä kaupunkivaltio on monikulttuurinen mutta yhtenäinen, itsetietoinen ja samaan aikaan tottelevainen.
Aivan muuta kuin kalastajakylä 50 vuotta sitten: Malesiasta ulos potkittu, riitelevä ja köyhä.
Miten siitä tällainen tuli? Lähdemme etsimään selitystä Singaporen ihmeeseen. Koska koko saari on halkaisijaltaan vain noin 40 kilometrin levyinen, tutkimusmatkan voi hyvin suorittaa metrolla.
Seuraava asema:
Marina Bay
En koskaan ajatellut, että Singaporesta voisi tulla tällainen.
Leonard C. Sebastian on professori Nanyang Technological Universityn kansainvälisen politiikan laitoksella. Hän seisoo ikkunan ääressä Swisshotellin konferenssikeskuksessa. Ikkunasta näkyy pala huikentelevaisinta Singaporea. Marina Bay Centerissä on kolme tornimaista pilvenpiirtäjää. Niiden välillä lepää laivanmuotoinen rakennus. Jossain tuolla korkeuksissa on kuuluisa infinity-pool, palmuja, ja nykyään myös kasino.
Sisällä Marina Bayn kauppakeskuksessa kulkee joki, jossa voi tehdä pienen venematkan. Armani, Boss, Chanel, Fendi, Givenchy, Gucci, Burberry, Porche Design Tuokin yksi futuristinen kuutio veden päällä on Louis Vuittonin myymälä.
Kaikki on mahtipontista ja keinotekoista.
Leonard C. Sebastian kasvoi Singaporessa. Kun hän oli lapsi, kotimaa oli vaatimaton läntti lähellä päiväntasaajaa, Malesian kyljessä. Oli kalastajia, maanviljelijöitä, pikkukyliä pitkin saarta. Tasan 50 vuotta sitten, syksyllä 1965, maa itsenäistyi, ja alkoi tehdä historiaa.
Kun huomioidaan ostovoima, sen bruttokansantuote per capita on nyt maailman kolmanneksi korkein, noin 74 000 euroa, ja työttömyys lähellä nollaa.
Professori Sebastian lupaa hahmotella taustaa Singaporen menestystarinalle. Ensin käsitellään maantiede.
Singapore oli jo syntyessään eräänlainen Aasian versio Suezin kanavasta
Eurooppalaisten oli pysähdyttävä matkalla Japaniin tai muualle Aasiaan, ja Singapore oli juuri sopiva satama. Myös lentokentästä tuli sanctuary sekä japanilaisille että läntisille liikemiehille: täältä pääsee kätevästi vaikka Indonesiaan tai Australiaan.
Vähitellen Singapore nousi läpikulkupaikasta kohdemaaksi. Tästä tehtiin helppo paikka lähestyä Kaakkois-Aasian markkinaa, Leonard C. Sebastian sanoo.
Singaporen sijainti on vaikuttanut maan kehitykseen myös toisella tavalla.
Olemme muslimimaiden ympäröimiä, sanoo singaporelainen toisensa jälkeen, kun heiltä kysyy talousihmeestä.
Ja miten tämä liittyy talouteen?
Katuraati selittää: pienen, joka suunnalta uhattuna olevan maan täytyy olla sotilaallisesti varustautunut. Singaporelaiset miehet käyvät kahden vuoden armeijan. Maa käyttää tänä vuonna 2015 puolustukseen noin 9 miljardia euroa.
Ulkoinen uhka – tai kuvitelma siitä – on pitänyt kansakunnan sisäisesti yhtenäisenä.
Jotta maalla olisi varaa viimeisimpiin maa-, ilma-, ja merivoimien villityksiin, tarvitaan valtavasti rahaa.
Singaporen tapauksessa talous on läheisessä yhteydessä politiikkaan
Täällä uskotaan markkinatalouteen ja meritokratiaan. Tai vielä tarkemmin: Singaporessa on koko sen historian ajan uskottu pitkäaikaisen pääministerin Lee Kuan Yewin eli LKY:n malliin markkinataloudesta, meritokratiasta, ja ylipäätään maailmasta.
Lee Kuan Yew kuoli keväällä 2015, mutta hänen perintönsä elää vahvana.
Maan ylimpään johtoon valitaan pätevimmät ja lahjakkaimmat. Heille maksetaan jopa miljoonia vuodessa.
Ajatellaan, että muuten parhaat jäävät yksityiselle sektorille, vaikkapa kirurgeiksi tai lakimiehiksi, Leonard C. Sebastian selittää virkamiesjohdon ja poliitikkojen jättipalkkoja.
Singaporella ei ole omia luonnonvaroja, joten se on aina toivottanut ulkomaisen rahan tervetulleeksi maahan. Täällä on tuhansia globaaleja yrityksiä työntekijöineen: pankkeja, it-firmoja, vakuutuslaitoksia Yhdysvalloista, Hollannista, Japanista...
Singaporessa on helppo tehdä bisnestä: ihmiset puhuvat englantia, verotus on matalaa, systeemi ennustettava, korruptio olematonta, professori Sebastian luettelee.
Maailman Pankin mukaan Singapore on peräti maailman helpoin maa tehdä bisnestä. Vuonna 2014 suorat ulkomaiset investoinnit Singaporeen ylittivät 72, 5 miljardia euroa. Tänne siis investoidaan yhtä paljon kuin esimerkiksi Brasiliaan
Tämäkään ei ole sattumaa, vaan systemaattisen suunnittelun tulos.
Hotellin ikkunasta näkyy Singapore-joki
Tuota siltaa pitkin kulkee F1-rata ja tuo rannan tullirakennus on nykyään fiini osteriravintola. Kauempana rannassa siintää valtava satama nostokurkineen ja kontteineen.
Ikkunasta näkee Singaporen tarinan raamit: maantiede ja päämäärätietoinen politiikka ovat mahdollistaneet sen, että maa on kansainvälisen kaupan risteyskohta. Tänne on houkuteltu sekä tavara- että rahavirrat.
Mutta Singaporen tarinaan liittyy muitakin erityispiirteitä, jotka auttavat ymmärtämään sen nopeaa kehitystä. Ne eivät liity kontteihin tai seteleihin, vaan ihmisiin. Metromatkan seuraavilla pysäkeillä näemme, miten Singaporessa suhtaudutaan kieleen, asumiseen ja etnisiin ryhmiin.
Seuraava asema:
Tanjong Pagar
Tanjong Pagarin asema on vihreällä metrolinjalla. Singaporen ensimmäinen metrolinja avattiin 1987, toisena koko Aasiassa. Metrossa kulkee päivittäin jopa 3 miljoonaa ihmistä, ja metrolinjoja on nyt yli 160 kilometriä.
Britannian siirtomaavallan ajasta muistuttaa vasemmanpuolinen liikenne, sekä kadulla että metron liukuportaissa.
Singaporessa on yhteensä 5, 6 miljoonaa ihmistä. Tämä on Macaon jälkeen maailman tiheimmin asuttu kaupunki. Hong Kongissakin on väljempää.
Metroasemilla ei silti tungeksita eikä kaduilla haise jäte. Singaporelaiset ovat siisti ja hyvin käyttäytyvä kansakunta. Mikään yhdenmukainen joukko he eivät kuitenkaan ole.
Lähdetään metroasemalta kohti Telok Ayeria, trendikästä kahvila- ja ravintolakatua. Kadun varrella tulee esiin Singaporen kirjo:
Kiinalainen metodistikirkko. Jumalanpalveluksia järjestetään englanniksi ja yhdellä kiinan lukuisista murteista: hokkieniksi.
38-kerroksisen toimistotalon rakennustyömaa. Työmiehet ovat kotoisin Singaporesta, Intiasta ja Bangladeshista.
Amoy Street Food Center. Malesialaista, kiinalaista, intialaista ja korealaista katuruokaa.
Al-Abrar -moskeija. Miesten puolella rukoilee polvillaan joukko muslimeja.
Thian Hock Keng -temppeli. Alttarin edessä lukee Tao is universal.
Sri Thendayuthapani -hindutemppeli. Intialaisiin vaatteisiin pukeutuneet ihmiset kiertävät temppeliä avojaloin. Rummut soivat, tulet palavat, suitsukkeet tuoksuvat.
Näillä kulmilla ihmiset puhuvat äidinkielenään eri kieliä ja uskovat eri jumaliin
Tämä on yksi Singaporen tyypillisimmistä piirteistä: ihmisillä on erilaiset taustat, mutta he ovat ennen kaikkea singaporelaisia. Telok Ayerilla on neljän eri uskontokunnan rakennukset, eikä se ole poikkeus. Waterloo Streetillä on lähekkäin juutalainen, katolinen, buddhalainen ja hindulainen kirkko tai temppeli.
Suurin osa singaporelaisita on taustaltaan kiinalaisia. Seuraavaksi eniten on malesialaisia. Vajaa kymmenes tulee Intiasta.
Kun Singapore itsenäistyi, maan isä Lee Kuan Yew ajatteli, että diversiteetti on potentiaalinen uhka kansakunnan yhtenäisyydelle. Jos aikoo tehdä talousihmeen ja puolustaa itseään naapureita vastaan, ei ole varaa keskinäiseen kiistelyyn. Niinpä maassa on toteutettu poikkeuksellisen systemaattista multi-racial harmony -ajattelua.
Ehkä selvimmin ajattelu näkyy kielessä. Kaikki käyvät koulun englanniksi, joka ei ole kenenkään oma kieli. Lee Kuan Yew ajatteli tämän olevan reilua, mutta myös hyödyllistä. Varsinkin kiinaa äidinkielenään puhuvien oli määrä olla tulevaisuuden tähtiä: he ovat sujuvia sekä kiinassa että englannissa.
Racial harmonya promotoidaan sekä kovilla, lainsäädännöllisillä keinoilla, että pehmeämmillä tavoilla, kuten asennekasvatuksella. Lapsille tolkutetaan tarhasta asti, että kaikki etniset ryhmät – Singaporessa sanotaan rodut – ovat samanarvoisia. Kouluissa on racial harmony -teemapäiviä ja kalenterissa kaikkien uskontojen juhlat.
Eräs singaporelainen kuvaa ajattelua imitoimalla omia koulukirjojaan: Tässä on Ali, hän on muslimi. Tämä on Khrisna, hän on intialainen. Sanotaan hei myös Miaolle, kiinalaiselle tytölle. He ovat kaikki singaporelaisia. Montako karkkia Khrisnalle jää, jos hän antaa puolet niistä Alille?
Lisäksi kaupungissa elää ainakin 1,3 miljoonaa ulkomaalaista. Heistä noin puolet on vierastyöläisiä, jotka rakentavat, siivoavat, kokkaavat ja hoitavat lapsia. Töitä, joita singaporelaiset eivät halua enää tehdä, singaporelaiset itse sanovat.
Loput ulkomaalaiset, arviolta 600 000, ovat ylemmän keskiluokan ammateissa työskenteleviä expatteja.
Seuraava asema:
Holland Village
Science Parkiin ei pääse metrolla, joten hypätään taksiin.
Täällä on yli 350 firman toimistot, ja yli 9 000 ihmisen työpaikka. Yhden maissa iltapäivällä työntekijät palailevat lounastauolta. On kuumaa ja kosteaa, kuten aina: Singaporessa on ympäri vuoden lähes 30 astetta. Sisällä Teletech Park -nimisessä rakennuksessa on hyytävän kylmä.
Toimistohuoneiston sohvaan istuu yksi Singaporen talousihmeen tekijöistä: muualta tullut yrittäjä. Vai onko hän pikemminkin talousihmeen tänne houkuttelema?
Suomalainen liikemies Thomas Zilliacus on teknologiayritys Yuuzoon Executive Chairman. Yuuzoo puolestaan on a global social e-commerce company, jonka päätuotteita ovat virtuaaliset kauppakeskukset. Zilliacus on mukana parissakymmenessä muussakin firmassa.
Mutta miksi juuri Singapore?
Suomalainen Zilliacus päätyi Singaporeen alun perin Nokian Aasian-toimintojen aluejohtajana. Finnair lensi tänne, sillä perusteella valittiin paikka.
Vuonna 1993 Zilliacus irtisanoutui Nokialta, mutta palasi pian Singaporeen.
Tämä on fantastinen paikka yrittäjälle: Alhainen verotus. Kaikki on helppoa ja sujuvaa ottaen huomioon, että ollaan Aasiassa. Ei minkäänlaista korruptiota, todennäköisesti maailman turvallisin kaupunki, loistavat koulut lapsille Jos haluaa tehdä Aasiassa bisnestä, tämä on se paikka. Meilläkin on Shanghaissa toimisto, mutta en haluaisi asua siellä.
Koska Singapore on pieni, väestönkasvu on nostanut asuntojen hintoja. Tyylikkäästä, kahden makuuhuoneen asunnosta keskustassa saa maksaa vuokraa yli 6 000 euroa kuussa. Autotkin ovat paljon kalliimpia kuin esimerkiksi korkeasta ajoneuvoverotuksesta tunnetussa Suomessa.
Tästä huolimatta tulijoita riittää. BBC julkaisi keväällä 2015 artikkelin, jossa kuvailtiin Singaporea expat utopiaksi. Vesijohtovettäkin voi juoda!
Zilliacus muistaa ajan, jolloin Singapore otti ulkomaalaiset vastaan avosylin. Nyt kriteereitä on muutettu, ja työluvan saamiseksi on tiukat säännöt. Ideana on suojella singaporelaisia työttömyydeltä ja asuntojen hintojen nousulta. Hallinto on laskenut, että Singaporeen mahtuu lopulta vajaat 7 miljoonaa ihmistä.
Zilliacus miettii, mitä tapahtuu, jos expattien tulo hankaloituu nykyisestä.
Ulkomaalaiset yritykset ovat aina auttaneet Singaporea. Eihän täällä ollut mitään ennen niiden tuloa. Ihmisiä tapettiin kielen ja rodun takia, tämä oli ihan slummia. Ja nyt tää on ainutlaatuinen metropoli: rodut ja kieliryhmät sopusoinnussa keskenään. Täällä tarvitaan muualta tulleita.
Zilliacuksen Yuuzoo-firmalla on Singaporessa 35 työntekijää. He edustavat kuuttatoista kansalaisuutta. Yks on tottunut siihen, että ääntä ei koroteta, toinen siihen, että ellei huudeta, mitään ei tapahdu. Toisinaan on hankalaa, mutta useimmiten hauskaa.
Zilliacus allekirjoittaa stereotypian siitä, että paikallisen koulutuksen saaneet työntekijät ovat ahkeria ja tunnollisia, mutta huonoja tekemään omia aloitteita. Singaporen koulusysteemi muistuttaa kiinalaista: kovaa työtä, ulkoa oppimista, ranking-listoja.
Lännessä lisäopetusta saavat ne, joilla koulu ei suju. Aasiassa on usein päinvastoin: tutoreita palkataan huippuoppilaille, jotta he olisivat entistäkin parempia. Sanotaan, että systeemi tuottaa ahkeria mutta ei kovin innovatiivisia työntekijöitä.
Välillä joutuu kysymään työntekijöiltä, että jos sä olet kovalla palkalla korkeassa asemassa, etkö sä vois ajatella itse jotain vaihtoehtoja tai ratkaisuja? Että jos tää on ongelma, niin mikä on sun mielestä ratkaisu? Zilliacus sanoo.
Mutta ei tämä ole koko totuus. Aasia on niin valtava, että toki täältäkin löytyy luovuutta ja kaikkien alojen supertähtiä.
Kiinassa syntyy jo enemmän innovaatioita kuin Silicon Valleyssa, Zilliacus väittää.
Zilliacus on ollut Singaporessa pian 30 vuotta
Hän on nähnyt maan huikean muutoksen – ja miettii samaa kuin monet: mitä seuraavaksi?
Singaporen rakentaneen Lee Kuan Yew kuolema oli symbolisesti merkittävä hetki, vaikka maata on johtanut virallisesti jo vuodesta 2004 hänen poikansa Lee Hsien Loong.
Tähän asti kaupunkivaltion visio on ollut selkeä: pois köyhyydestä, vauraimpien joukkoon.
Kolmannen maailman maasta ensimmäisen maailman maaksi.
Nyt maa on rikastunut niin paljon, että riskinotto on entistä vähäisempää, Zilliacus sanoo. Singaporen ongelmaksi voikin muodostua innovaatioiden puuttumisen lisäksi liika varovaisuus, pysähtyminen.
Varakkaat ovat konservatiivisempia ottamaan riskejä. He haluavat pitää varallisuudestaan kiinni. Mutta ethän sä voi tehdä rahaa, jos sä et ota riskejä.
Seuraava asema:
Station Orchad
Meserati, Ferrari, kutossarjan BMW. Mersu, Land Rover, Porsche, Lexus. Kauppakeskus, josta voi mennä tunnelin läpi toiseen, kolmanteen ja neljänteen kauppakeskukseen.
Autot ovat hienompia kuin länsimaiden suurkaupungeissa ja kauppakeskusten kaupat täsmälleen samoja kuin kaikkialla. Mennään yhden kauppakeskuksen vieressä olevan rakennuksen hissiin ja pysähdytään vitoskerroksessa.
Täällä selviää, miksi molemmat Singaporen ulkomaalaisryhmät – expatit ja vierastyöläiset – viihtyvät maassa hyvin. Jos on rahaa, täällä on halpaa ja helppoa ottaa kotiapulainen, joka tekee ruuat, siivoaa ja auttaa lastenhoidossa.
Ja jos ei ole rahaa, täällä on helppoa saada töitä ja siinä samalla asunto, sillä kotiapulaiset asuvat perheissä.
Käytävillä on kymmeniä kotiapulaisia välittäviä toimistoja ja satoja filippiiniläisiä ja indonesialaisia naisia. Toimistot houkuttelevat työntekijöitä riveihinsä: unlimited wifi, lunch buffet, special gift, no registration fee!
Hisseillä tulee vastaan naisia, joilla on mukanaan koko omaisuus, eli perässä vedettävä matkalaukku. You need a maid, sir? Are you looking for babysitter, mam?
Yhdessä huoneessa on käynnissä kuusi työhaastattelua. Länsimainen perheenisä kyselee vauva rintarepussaan: Minkä maalaisissa perheissä olet ollut aiemmin? Osaatko silittää? Onko omia lapsia? Can you cook Western food?
Kotiapulaiset kertovat tienaavansa 350-500 euroa kuussa.
Singapore on maailman absoluuttista kärkeä sekä suurissa tuloissa että äärimmäisissä tuloeroissa
Se voi silti olla unelmien täyttymys myös tulotason matalimmassa päässä – riippuu vähän, mihin vertaa.
Kotiapulaisena työskentelevä Shirley tuli Singaporeen Filippiineiltä vuonna 1986.
Kotiin jäi kolme lasta, joista nuorin oli vuoden ja kahdeksan kuukautta.
Kun äiti lähti, kaikki itkivät.
Ensimmäiset kuusi kuukautta Singaporessa olivat pahimmat. Shirley itki joka päivä. Mutta hän oli varma, ettei voi palata kotiin. Sanoin lapsille, että vaihtoehtoja ei ole. Jos haluatte ruokaa, minun on oltava täällä.
Omassa lapsuudessaan Shirley kulki kouluun avojaloin. Perhe söi bataatteja, koska riisi oli liian kallista. Shirley katsoi ihmisiä, joilla oli varvastossut ja kunnon ruokaa. Hän päätti, että hänen lapsensa eivät joudu samaan tilanteeseen kuin hän itse.
Uhraukset ovat olleet kovia, mutta ne kannattivat, hän sanoo nyt. Shirley on kotiapulainen, puutarhuri, siivoaja, lastenhoitaja, mitä työnantajat ikinä toivovat. Joka palkastaan hän on lähettänyt rahaa kotiin Filippiineille.
Hän on tyytyväinen, ja enemmänkin.
Olen saavuttanut kaikki unelmani, hän sanoo ja katsoo tiukasti silmiin. Kaikilla hänen lapsillaan on yliopistokoulutus, ja Shirley on pystynyt auttamaan myös vanhempiaan ja tätiään, kun nämä vielä elivät.
Mitä Shirley aikoo tehdä nyt kun hänen unelmansa on täyttynyt? Lähteekö hän takaisin kotiin?
Kotini on nyt täällä, Shirley sanoo. Hän on päässyt matkustamaan työnantajiensa mukana Kanadaan, Eurooppaan ja Tyynenmeren saarille.
Eniten hän pitää kuitenkin Singaporesta: on puhdasta, turvallista ja good shopping. Lapset asuvat Filippiineillä, mutta Shirleystä siellä on meluisaa ja likaista. Täällä ovat ystävät, koti ja katolinen kirkko, jossa Shirley käy joka sunnuntai.
Seuraava asema:
Redhill
Jokaiselta metroasemalta aukeaa suunnilleen samanlainen näkymä: rykelmä korkeita kerrostaloja. Taloja kutsutaan HDB-asunnoiksi (niitä koordinoi Housing and Development Board) ja niiden rakentaminen aloitti Singaporen muutoksen kehitysmaasta moderniksi suurkaupungiksi.
Tänä syksynä talojen parvekkeilta roikkuu Singaporen punavalkoisia lippuja. Valtio lähetti kesällä jokaiseen talouteen fun packin maan 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Paketissa oli muun muassa lippu.
50 vuotta sitten tässäkin kaupunginosassa näytti aivan toiselta: viemäröimättömiä hökkelikyliä, maanviljelystä, lehmiä ja sikoja. Sitten alkoi rakentaminen. Hökkelit pantiin matalaksi, ja tilalle nousi kerrostaloja. Jo ensimmäisen viiden vuoden aikana, 1960-luvun alkupuolella, HDB rakennutti singaporelaisille 55 000 asuntoa.
Nyt suurin osa kansasta, noin 80 prosenttia, vuokraa tai ostaa asunnon valtiolta. Näin on voitu taata kaikille suhteellisen edullinen koti, ja samalla valvoa kiintiöiden kautta, että etniset ryhmät eivät klikkiydy omille alueilleen.
Singaporelainen Maevis Lee kertoo, että sadan neliön asunto maksaa nykyään noin 170 000—430 000 euroa, sijainnista riippuen.
Jonoon ilmoittaudutaan usein vuosia ennen kuin asunnon saa, hän kertoo. Maevis asuu HDB-asunnossa miehensä, isänsä ja 8-vuotiaan tyttärensä kanssa. Singaporessa on tavallista, että vanhemmat asuvat yhdessä aikuisten lastensa kanssa.
Redhillin kerrostalojen alakerroissa on asukkaille yhteisiä kerhotiloja. Lähistöllä on myös hawker center, eräänlainen ulkona oleva food court. Jopa hawker centereiden ruokakojut on kiintiöity: tarjolla on kiinalaisten, malesialaisten ja intialaisten tekemää ruokaa.
Vaikka Singaporessa on Chinatown, Arab Street ja Little India, asukkaat eivät ole keskittyneet asumaan näiden alueiden mukaan. Niistä haetaan vaatteita, koristeita tai juhlaruokia, kun vaikkapa muslimien eid-juhla tai kiinalaisten uusi vuosi lähestyy.
Seuraava asema:
Queenstown
Queenstownin kaupunginosa oli Singaporen ensimmäinen kerrostalolähiö. Ennen kerrostalojen nousemista tämä oli maalaiskylä, jossa asui hokkienia ja teochewia puhuvia viljelijöitä.
Kun kävelee HDB-talojen varjossa, ei voi olla ajattelematta, että Singapore tuntuu laboratoriolta. Se on kuin todeksi tehty utopia.
Saarelle luotiin omalaatuiset yhteiskunnalliset mikro-olosuhteet ja aloitettiin yhteiskuntakokeilu. Kokeilua johti Mr Lee Kuan Yew.
Onnistuiko kokeilu?
Jos sitä mitataan taloudellisesti, kyllä.
Kun LKY kuoli, The Sunday Times julkaisi liitteen, jonka yksi osa oli nimetty He changed my life. Siinä tavalliset singaporelaiset kertoivat – no, siitä, kuinka Mr Lee muutti heidän elämänsä.
Hinta maksettiin yksilön oikeuksien ja vapauksien puolella. Mr Lee on päättänyt kansalaisten puolesta, mikä on heille hyväksi.
Vaikka utopian toteutus ei juuri muualla ole onnistunut yhtä täydellisesti, ja vaikka Singaporen ihmeen kaltaisia tuloksia saa muualta maailmasta hakea, on Singaporekin kohdannut vaurastuttuaan samoja haasteita kuin läntiset menestystarinat:
Mitä nyt tehdään, kun suhteellinen vauraus on saavutettu?
Jakautuivatko aherruksen hedelmät sittenkään oikeudenmukaisesti?
Mitä seuraavaksi tavoitellaan?
Singaporea verrataan usein Kiinaan, mutta vertaus ontuu.
Toisin kuin monissa aasialaisissa yhteiskuntakokeiluissa, Singaporessa on pidetty ovet auki muuhun maailmaan. Ja toisin kuin monien kommunistipuolueiden johtajat, LKY selitti auliisti omia poliittisia näkemyksiään eläessään. (Tiivistäen selitykset voi ilmaista näin: Singaporen malli on tällainen, koska se on paras malli.) Lisäksi: pidetäänhän täällä vaalit.
Tilanne laboratoriossa ei ole kuitenkaan enää niin stabiili kuin vaikka 2000-luvun alussa.
Tähän asti laboratorion ovista on kuljettu lähinnä sisäänpäin. Nyt ovet käyvät myös toiseen suuntaan: singaporelaiset matkustavat ja opiskelevat ulkomailla, sosiaalinen media pulputtaa, bloggarit arvostelevat laboratorion johtoa, oppositio on hajanainen mutta isompi kuin koskaan.
Pitkään näissäkin kerrostaloissa elettiin yhden systeemin ehdoilla, mutta nyt ihmiset näkevät myös vaihtoehtoja.
Seuraava asema:
Bras Basah
Kävelen kahden singaporelaisen nuoren naisen kanssa Padang-nimisen aukion läpi. Aukiolta puretaan Singaporen 50-vuotispäivien juhlallisuuksien rakennelmia.
On sunnuntai, ja läheisessä puistossa on piknikillä satoja myanmarilaisia naisia – kotiapulaisia ja siivoajia viettämässä lakisääteistä vapaapäivää.
Singaporesta sanotaan toisinaan, että se on vain kuori. Sillä ei ole pitkää historiaa, kuuluisaa kulttuuriperintöä tai kriittistä intelligentsiaa.
Jäätävä mesta, sanoo suomalainen insinööri, ja perustelee arviotaan opiskeluajan vaihto-ohjelman kokemuksilla: ulkoa opettelua, paljon työtä, vähän huveja, hirveästi kieltoja.
Disney World with a death penalty, kuvasi valtalehti Singapore Straits kotimaataan eräässä toimittamassaan kirjassa.
Ja aina jaksetaan muistuttaa, että täällä ei saa edes syödä purkkaa. Tämä kyllästyttää sekä Singaporesta pitäviä että siihen kriittisesti suhtautuvia. Ettekö te muuta keksi kuin sen purkan?
Paikallisen The Business Timesin toimittaja kirjoitti hiljattain pisteliäästi siitä, miten länsimedia valittaa Singaporen olevan antiseptinen, vaikka sen pitäisi olla lännen mieliksi persoonallinen, charmikas ja with plenty of character.
Eivätkö BKT:n kasvu, vähäinen rikollisuus ja huipputason terveydenhoito kelpaa? Pitäisikö olla rosoa - edes toimimattomat vessat! - että länsimaiset saisivat kokea Singaporessakin ylemmyyttä?
Metromatkan varrella Singapore tuntuu sirpaleisemmalta kuin mielikuvissa. Kun istuu kaljalla China Townissa, saa kuulla samanlaista yhteiskunnallista keskustelua kuin oikeastaan missä tahansa:
Osaa ahdistaa systeemin valta, sananvapauden puute ja valtiojohdon paapova ote kansalaisiin. Meritokratian sijaan puhutaan nepotismista eikä vaalien uskota vaikuttavan varsinaiseen päätöksentekoon.
Osa taas on tyytyväisiä siitä, että rikollisuus, kurjuus ja roso on siivottu pois kaduilta, vaikka sitten rangaistusten voimin. Haluaisiko joku tosiaan palata vanhaan: likaisiin ja haiseviin röttelöihin, nälänhätään ja naapurivaltojen uhan alle?
Yhdysvaltoja ihaillaan, kuten niin monessa maailman kolkassa. Ja tietenkin myös syytetään tekopyhyydestä: Sekö muka demokratia. Presidentin lapsi ja vaimo ovat olleet ehdolla maan johtoon, sehän on kuin Singapore!
Seuraava asema:
Orchard
Hotelli Shangri-La muistuttaa palatsia. Lobbyssa soi hillitty klassinen musiikki, sohvaryhmissä istuu ihmisiä selaamassa puhelimiaan. Pihaan lipuvia takseja vastaanottaa komitea palveluskuntaa: Welcome, madam! Welcome, sir!
Singaporen EU Centerissä työskentelevä Dr Yeo Lay Hwee on tullut hotelliin seminaaria varten. Sitä ennen hän on luvannut vastata kysymykseen, jonka Singapore on herättänyt muualla maailmassa. Nimittäin: Voiko Singaporen mallia monistaa?
Maasta haluaisivat oppia köyhät valtiot, joiden tavoite on vaurastua – ja rikkaat maat, joiden julkinen talous on kuralla.
Singaporeen viitataan varsinkin, kun puhutaan terveydenhuollon tehotustarpeista ja eläkejärjestelmästä. Maan terveydenhuoltomenot ovat noin neljä prosenttia BKT:stä. Esimerkiksi Suomen vastaava luku on 9. Suhteellisesti vähemmällä rahalla pystytään täällä tuottamaan maailman parhaimpiin rankatut terveyspalvelut.
Ja se työttömyys: lähellä nollaa.
Istumme hotellin aulan pehmeisiin tuoleihin.
Yeo Lay Hwee, voiko Singaporen menestystarinaa kopioida?
Hwee kysyy, katsoinko edellisiltana pääministeri Leen Hsien Loongin puheen. Sitä referoitiin tarkasti myös lehdissä ja Twitterissä.
Yeo Lay Hween mukaan puheessa kävi selvästi ilmi, millaisten perusolettamusten varaan Singapore on rakennettu.
Jos ei jaa näitä perusarvoja, on vaikeaa kopioida yhteiskunnan käytännön sovelluksia.
Yeo Lay Hwee erittelee Singaporen mallin taustalla vaikuttavaa ihmiskuvaa.
Ensinnäkin: ihminen on laiska.
Tämä on LKY:n ajattelun peruja. Jokaisen on autettava itse itseään ennen kuin muut auttavat häntä. Täällä ajatellaan, että ihmistä pitää potkia tekemään kovasti töitä, muuten hän laiskottelee. Singapore ei ole mikään hyvinvointivaltio.
Toisekseen: Ihmisen klikkiytyvät helposti.
Tämän takia Singaporessa korostetaan niin voimakkaasti erilaisten ihmisten välistä harmoniaa ja sitä, että moninaisuus täytyy hyväksyä, liittyy se sitten kieleen, etnisyyteen tai uskontoon. Ajatellaan, että jos asiaa ei säännellä, ihmiset ikään kuin luonnostaan riitautuvat.
Kolmas asia: luottamus kansan ja hallituksen välillä.
Tämä on vahvasti kontrolloitu, autoritaarinen maa. Ajatellaan, että kansaa ohjataan kurilla ja rangaistuksilla.
Jakavatko esimerkiksi länsimaat näitä perusväittämiä?
Liberaalista demokratiasta käsin on vaikea edes vastata kysymykseen, sillä niissä arvot on politisoitu. Politiikka perustuu kamppailuun erilaisten ihmiskuvien välillä. Toteutettavat arvot ratkaistaan vaaleissa, ei kansakunnan viisaimpien päissä.
Singaporessa totuuksia on ollut tähän mennessä vain yksi, sillä sama puolue on pysynyt vallassa koko sen 50 vuoden historian ajan.
Kun Singaporen mallin isältä LKY:ltä kysyttiin, mitä mieltä hän on opposition kasvusta, hän sanoi, että on ihan sama, kuka maata johtaa. Viisaat ihmiset tulevat joka tapauksessa samaan johtopäätökseen kuin hän on tullut.
Tämä on lähestulkoon vastakohta ajatukselle, jonka mukaan politiikka on vaihtoehtojen etsimistä ja tarjoamista, jatkuvaa neuvottelua ja tasapainoilua eri mielipiteiden välillä.
Syykuussa 2015 Singaporessa pidettiin vaalit
Edellisissä vaaleissa valtapuolue Peoples Action Party PAP sai historiansa vähiten ääniä: reilut 60 prosenttia. Sillä on kuitenkin edelleen lähes kaikki valta. PAP:ta kritisoidaan äänekkäästi, mutta moni asiantuntija sanoo, että oppositio ei ole pystynyt esittämään uskottavaa vaihtoehtoa.
Puhumme Yeo Lay Hween kanssa nuoresta sukupolvesta, jota kutsutaan täällä nimellä Strawberry Generation. Heistä, joille vauraus tuli annettuna, eikä edes kotitöitä tarvitse tehdä itse, kun kotona on apulainen
Riittääkö Strawberry Generationille lupaus jatkuvasta vaurastumisesta, vai vaativatko he myös laajempia poliittisia oikeuksia?
Yeo Lay Hwee uskoo, että jos nuorilla on toisenlaiset arvot kuin nyt vallassa olevilla, he myös luovat toisenlaisen yhteiskunnan. Miksei Singapore voisi muuttua ihan kuten mikä tahansa maa: vähitellen.
Nuorilla on enemmän vaihtoehtoja ja vaatimuksia kuin Hween sukupolvella aikoinaan oli. He voivat työskennellä jännittävissä startupeissa, eikä varsinkaan korkeasti koulutetuille ole helppoa syöttää yhtä totuutta.
Ehkä he oppivat tekemään töitä fiksusti. Paras tulos ei synny mahdollsimman suurilla työtunneilla, Yeo Lay Hwee sanoo.
Hän itse kasvoi Singaporen jokivarren shop house -taloissa. Nyt talot on konservoitu drinkkibaareiksi ja pikkuputiikeiksi. Ne näyttävät söpöiltä nukkekodeilta korkeiden kerrostalojen rinnalla. Muutos on ollut tremendous.
Yeo Lay Hween vanhemmat eivät osanneet lukea, eivätkä käyneet koulua. Viiden lapsen perhe asui yhdessä sukulaisten ja kolmen muun perheen kanssa. 20 henkeä jakoi yhteisen vessan ja keittiön.
1960-luvulla syntynyt Yeo Lay Hwee pääsi julkiseen kouluun, joka oli käytännössä ilmainen. Hän ja yksi veljistä päätyivät yliopistoon asti. Heistä tuli osa Singaporen ihmettä: koulutuksella ulos köyhyydestä.
Matka tänne Shangri-Lan iltapäivän raukeuteen on ollut pitkä.
Ei sitä itsekään oikein käsitä.
Pääteasema:
Raffles Place
Metron uloskäynnin vieressä on pieni puisto, ja siellä tähden muotoinen veistos: The Progress Star. Sen edessä olevassa kyltissä lukee: There was a time when people said that Singapore wont make it, but we did.
Nainen korkokengissään haluaa itsestään kuvan tähden edessä. Näkyyhän kainalossa oleva iPad kuvassa, hän kysyy. Puistossa kuvataan myös hääseuruetta. Jalel on 23-vuotias singaporelainen ja kertoo, että kuvattavana oleva pariskunta on tavannut lähellä Sultan-moskeijaa, Arab Streetillä. Eilen nuori pari meni naimisiin.
Jalel on itse juuri valmistunut teknillisestä korkeakoulusta. Hän haluaisi tehdä töitä satamassa, esimiestehtävissä kenties. Mutta tiedätkö, nyt aion nauttia elämästä ja ottaa iisisti, hän sanoo.
Nasri, kuvatoimiston design-vastaava, asettelee hääseuruetta uuteen asentoon, tällä kertaa keinuun. Parikymppiset nuoret nauravat, ottavat asentoja kameralle, nahistelevat leikillään.
Strawberry Generation. He päättävät, mitä Singaporessa tapahtuu seuraavan 50 vuoden aikana.
Mietin opiskelijatyttöjä, joiden kanssa juttelin aiemmin päivällä. He haluaisivat tehdä työkseen jotain turismiin liittyvää. Ei mitään koulutusta vastaavaa tylsää tilastotiedettä!
Entä se perheenäiti, joka sanoi, että äänestää aina oppositiota, ei siksi, että olisi kovasti valtapuolue POP:ta vastaan, vaan siksi, että on sen absoluuttista valtaa vastaan.
Tai kolmekymppinen nainen, jolta jäi koulut kesken, koska isä sairastui eikä Singaporen ylistetty terveydenhoitomalli juurikaan huomioi niitä, jotka ovat eläneet silpputöillä.
Ajattelen kaksitoista vuotta Singaporessa asunutta amerikkalaista liikemiestä, joka sanoi, että hallitukselle nykyinen Singapore on kova pala, mutta kansalaisille entistä parempi: on vaihtoehtoja, saa sanoa vastaan, vapaus lisääntyy.
Mietin LKY:n haastattelukirjaa, jossa Singapore Straitsin toimittajat tivaavat maan isältä asioita politiikasta, perheestä, sodista, homoista, ulkovalloista.
Piirtyy kuva äärimmäisestä ideologisuudesta, joka on verhottu äärimmäiseen pragmatismiin.
Lisää kuvia, sama aihe: Minä ja Progress Star
Ei se ole ihme, että Singaporen ihmettä yritetään kopioida. Onhan tämä ihmeellinen maa.
Mutta ei se kopiointi taida onnistua.
On vaikea nähdä, että läntisissä demokratioissa nieltäisiin kova kuri ja autoritaarinen hallinto, jotka ovat osa menestysreseptiä. Myös kaupunkivaltion luonne poikkeaa isoista maista: täällä ei ole maalaisväestöä, ei pitkiä välimatkoja tai tyhjenevää maaseutua.
Singapore on man made, iso siivu sen pinta-alaakin on tehty keinotekoisesti.
Kysymyksen Singaporen mallin kopioitavuudesta voi asettaa myös näin: kelpaako Singaporen malli enää edes singaporelaisille itselleen?
Tämän kaupunkikierroksen aluksi Leonardo C. Sebastian kertoi Singaporen menestyksen salaisuuksista: maantieteestä, taloudesta, meritokratiasta, harmonisesta rinnakkainelosta eri kulttuurien välillä, kielestä ja asuntopolitiikasta.
Hän sanoo myös, että singaporelaiset ovat maksaneet vauraudesta kovan hinnan. Autoritaarinen malli toimi tiettyyn pisteeseen asti, mutta nykyään ihmiset haluavat elämältä muutakin kuin ruokaa ja kodin.
Ennen hallituksella oli totaalinen kontrolli informaatiosta. Nyt ihmiset lukevat netistä erilaisista poliittisista systeemeistä ja matkustelevat. Pärjäämme ilman täysiä poliittisia oikeuksia, ihmiset ajattelivat ennen. Kaikki oli niin wow verrattuna lähtöpisteeseen.
Mutta nyt ihmiset kysyvät: entä sosiaalinen oikeudenmukaisuus, tasa-arvo tai sananvapaus? Vuonna 2015 Singapore rankattiin lehdistönvapautta mittaavassa indeksiksi sijalle 153. Mitattavia maita oli yhteensä 175, ja mittauksen julkisti Reporters Without Borders.
Mitään räjähtävää vallankumousta ei ole näköpiirissä.
Kuka antaa toimitusjohtajalle kenkää, jos firma tekee hyvää tulosta, Leonard C. Sebastian kysyy ja tulee kertoneeksi paljon Singaporesta.
Maata johdetaan kuin firmaa. Se on eräänlainen menestynyt startup: itse kehitetty konsepti toimivasta yhteiskunnassa, hyvin koulutettu työntekijäjoukko ja kiva toimisto. Tähän asti firmaa on johtanut sen perustaja, mutta nyt työntekijät alkavat olla itsekin valmiita ottamaan vastuuta tuotekehityksestä.
Lähteitä: Economist Intelligence Unit 2015, BBC, Singapore Straits, Wikipedia, Singapore government statistics 2014, expatarrrivals.com, the Ministry of Manpower Singapore, The Sunday Times (Mr Lee Kuan Yew Special March 29 2015).
Lee Kuan Yew: Hard Truths To Keep Singapore Going, Published 2011 by Straits Times Press.
Artikkelia varten on haastateltu myös Suomen Singaporen-suurlähettilästä Paula Parviaista ja Tekesin johtavaa Itä-Aasian asiantuntijaa Teppo Turkkia.
Artikkeli on aiemmin julkaistu Aalto Leaders' Insight -julkaisussa Vol 3, Autumn 2015.